Treffifiasko

Kaikille on joku. Eläinrakkaalle mäyrät sekä koirat ja juopoille mäyräkoirat. Tontuille pukki ja pukille muori. Sienille hatut ja lakuille useat eri makut (ja mä en edelleenkään oo rasisti ja puhu mistään lakupekoista). Viikonloppuna hoksasin ryhtyneeni ihan asuntohöperöksi (mulla ei oo mökkiä, niin siks en mökkihöperöksi) Sanniksi, joka huutelee himassaan, oonks mä oikee. Syödessäni purkista ja katsellessani Netflix -sarjoja (okei myönnetään, mul ei oo varaa Netflixiin - katoin ihan vaan normisarjoi...) hoksasin jotain suuuurta. Tajusin nimittäin, että mä voisin unohtaa taas vaihteeks megatylsät kouluhommat ja käyä treffeillä, se nimittän piristää aina! Ja ehkä mullekin ois sit joku! Treffejä miettiessäni mieleeni tupsahtaa yksi kivanoloinen baarimikko Tinderistä, jonka kanssa vaihdoimme puhelinnumerot pari kuukautta sitten. Mehän aioimme mennä ulos, mutta sitten emme kerenneetkään. Mukavasta baarimikosta innostuneena ehdotan hänelle treffejä jo samalle päivälle. Ja pian sovimmekin näkevämme meksikolaisessa ravintolassa yhteisen illallisen merkeissä.

Innoissani tulevista treffeistä ryhdyn pesemään hiuksia yhtä hitaasti kuin voisin exän naapurin Hilja-mummon kuvitella pesevän hiuksiaan. Mullahan on aikaa runsaasti mietiskelen käytyäni suihkussa. Ja sitten tajuan, että ei hemmetti oon seurannut koko ajan sitä kelloa, joka on vielä kesäajassa. Ja hiffaan, että mulla on tasan puol tuntia aikaa ja sit baarimikkojäbä oottelee mua jo ravintolassa. Sitten mä laitan sen mun supernaismiesvaihteen päälle ja yritän tosissaan läntätä ne meikit naamaan kuin lättytaikinan paistinpannulle. Ja lopputulos ei ehkä suoraansanottuna ole se hehkein. Rajaukset on hieman vinksin vonksin ja poskipunat vähän heikun keikun ja ripset ovat kuin Spidermanin naispuolisella versiolla. Mutta ei se mitään hyvä haisulivesi voi korvata kaiken sen kauhistuksen. Siispä kaadan päälleni hieman tuoksua - siis kirjaimellisesti kaadan, sillä otteeni lipsahtaa kiireessä. Ja sen jälkeen haistan itsekin olevani oikea superhaisuli. Ja kaiken sen laittautumismokailun jälkeen yritän löytää jotain megasexyä päälle pantavaa, mutta tajuan, että olen taas unohtanut puolet vaatteistani vanhempien luo. Joten villapusero hieman rikkinäisten legginsien kanssa on tänään minun jättimegasexy asuni, jolla yritän hurmata Tinderin hoteista hoteimman baarimikon.

Baarimikko odottelee minua jo ravintolan edessä ja kun katson häntä olen lievästi järkyttynyt. Hän on tuhat kertaa paremman näköinen kuin kuvissa: oikein pitkä, tumma ja komea. Ja minä tunnen oloni vähintäänkin homssuiseksi legginseissäni, joissa bussissa istuessani tajuan, että on kaiken lisäksi reikä perseen kohdalla. "Moi", sanon ujosti ja kättelemme ja astumme vieretysten sisään ravintolan ovista. Tarjoilija ohjaa meidät pöytään ja istumme vastakkaisille puolille pöytää. Baarimikkotindermies hymyilee minulle kohteliaasti ja minä olen sulaa hänen katseeseen. "Mites menee?" hän kysyy coolisti ja minua jännittää tosi paljon ja vastaan ujosti, että "hyvin kiitos, miten sulla menee?" ja hänen alkaessa vastaamaan tajuan, että minun on pakko päästä vessaan. "Hyvin kävin tänään kaupassa ja sitten kävimme syömässä Maken ja Timon kanssa ja siellä näimme..." hän jatkaa juttuaan. Ja ennen kuin ehdin nousta pöydästä ilmoittaessani vessaan menosta minulta pääsee ihan älyttömän iso ja haiseva PIERU. Minulta. Siis minulta. Katson vielä ympärilleni ikään kuin varmistuakseni siitä, että se olin minä, joka pieraisi juuri äsken. Ja kaikki viimeinenkin eleganssi häipyy minusta tuon valtavan paukauksen voimalla. Ja baarimikkotindermies tuijottaa minua silmät epäuskoisena ja nenää nyrpistäen. "Oho!" huudahdan päälle hämmennyksessäni ja juoksen vessaan. Vessassa käydessäni tajuan, että Läkerol-pastillit (jotka maistuivat ihan suklaalle!), joita söin koko päivän sisälsivät laksatiivisen vaikutuksen... Vessan peiliin katsoessani huomaan meikkien hompsottavan naamassani pahemmin kuin ajattelinkaan, mutta sille ei voi nyt mitään, sillä meikinkorjausvälineet jäi kotiin..."Tästä ei hyvää seuraa", ajattelen ja kipsuttelen takaisin pöytäämme. Baarimikkomies katselee minua pöydän takaa hämmentyneenä ja selvästikin vähän pöyristyneenä ja katselee minun naamaani (varmaankin minun homssuista meikkiäni) arvioiden. "Näytät eriltä kuin kuvassasi", hän tokaisee. Punastun ja tarjoilijan tuodessa ruokalistan päätän, että minähän teen häneen vaikutuksen: päätän tilata samaa hienolta kuulostavaa jalopenomitälie annosta kuin hänkin tilaa. "Otan samaa kuin hän", tokaisen tarjoilijalle. "Okei, kiitos tilauksestanne. Mitä juotavaa saisi olla?" hän kyselee. "Ottaisin siideriä, jos teillä on", sanon miettiessäni samalla, mitä mies voisi tilata. "Minä ottaisin chileläistä roseviiniä", mies sanoo kuulostaen tyylikkäältä. "Eikun minäkin otan sittenkin sitä!" kiljaisen tarjoilijalle, ja mies ja tarjoilijanainen katsovat minua hämmentyneenä.
Pian pöydässä makaakin meidän molempien ruoka-annokset ja juomat. Mies näyttää nauttivan ruuasta täysin siemauksin, ja maistan ruokaani innolla ison haukun. Ja pian suussani alkaa polttaa. Tunnen kuinka this girl ain`t no longer on fire, vaan nyt se onkin jo suuni, joka palaa. Ja kulautan koko roseviinilasilliseni kerralla alas. Ja koska juon alkoholia aina vähän ja harvoin, niin en halua edes ajatella, mitä juttuni seuraavan puolen tunnin aikana koskivat...
Aloitin varmaan viinipissis juttuni kertomalla, kuinka rakastan tanssia yksin alasti kotona, kuinka unelmoin lemmikkimarsusta, suurista häistä ja suurperheestä ja kuinka ihastun melkein jokaiseen vastaantulevaan mieheen. Ja sitten höpötin kuut ja taivaat kaikkea niin typerää, etten kehtaa ees kertoo...
Ja juttujeni jatkoksi ja miehen katseen ollessa vähintäänkin epätoivoinen tunnen humalaista epätoivoista painetta kurkussani. Röyhtäisy. Mä en vaan voinut enää pidätellä sitä.  Ja miehen onneksi tarjoilija sattuu samalla hetkellä tuomaan laskun pöytäämme ja treffit kaikkien aikojen söpöimmän, komeimman ja ihanimman miehen kanssa ovat tulleet päätökseen. Vaikka mun ruoka makaa pöydällä täysin koskemattomana lukuunottamatta ensimmäistä haukkausta ja vaikka en nousuhumalan ja vessassa ravailun takia muista oikein mitään, mitä mies on kertonu mulle. Ja needless to say varmaan, niille treffeille ei jatko-osaa ole tulossa, mies kun lähti melkein pää neljäntenä jalkana mua ja mun reikäsiä legginssejä pakoon treffien jälkeen... Ja muistoksi meistä jäi vain meksikolaisen ravintolan varmaankin yhä ilmassa mystisenä leijuva Läkerol-pieru.

Älä droppaa mun tunnelmaa

Mä tiiän, että me naiset rakastetaan miesten käytöksen arvostelua. Sen voi huomata, vaikka ihan vain seuratessaan lemppariohjelmaani eli Ensitreffit alttarilla -sarjaa. Mä olin niiiin hämmentynyt, miten pienistä asioista, se yks nainen jaksoi sille miehelle valittaa. Ja mä olin niin yllättynyt, kun se mies vaan kärsivällisenä kuunteli kaikki sen naisen pastanjauhannat (tosin siitä on jo aikaa kun kyseisen jakson katoin, niin voi olla että tilanne on jo toinen nyt). Mutta miten naiset kohtelee toisia naisia? Se onkin jo sitten ihan eri tarina kerrottavaksi...
Olipa kerran Iina, joka päätti mennä toissapäivänä kirjastoon. Ja koska Iina inhoaa haisevia ja lemuavia kirjastoja, jotka ovat täynnä tylsiä ja harmahtava haisukirjoja, Iina päätti kysyä tiskin takana jököttävältä vanhahkolta täti-ihmisen näköiseltä naikkoselta apua kirjojensa etsimiseen. "Anteeksi, mutta osaisitkohan sanoa, missä seuraavat kirjat ovat?" Kysyn häneltä ystävällisesti hymyillen, osoittaen samalla hänelle kirjalistaani. "Tuolta koneelta näkee kyllä kirjojen sijainnin", täti-ihminen vastaa minulle tylysti, ilme kuin sitruunapalaa iltapalaksi imeskelleellä. Joten seuraavat kuivat puolituntia yritän epätoivoisena etsiä tenttikirjojani isosta karusta kirjastosalista. Ja sitten kun en tajua mitenkään, että miten saan ikinä tämän illan aikana kirjat haltuuni, niin saan loistoajatuksen. Huomaan nimittäin toisen tiskin takana söpöäkin söpömmän miehen. "Aito oikea mieskirjastosetä!!!" ajattelen riemuissani ihaillen hänen varsikasta vartaloaan ja jopa napajään 99 prosentin varmuudella sulattavaa hymyä. Mä olen yhtä sulatejuustoa, kun näen hänet. Ja sitten päätänkin marssia tiskille kysymään häneltä, tietäisikö hän kenties kirjojen sijainnin...
Mieskirjastosetä hymyilee tiskin takana minulle ystävällisesti. Hän näyttää läheltä katsottuna ihan Johnny Deppiltä tai vähintäänkin mun alakerran naapurimieheltä, mutta kuitenkin ehdottomasti nuoremmalta kuin Johnny Depp. "Anteeksi, mutta en löydä näitä kirjoja millään. Osaisitkohan sanoa, missä nämä kirjat oikein sijaitsevat?" Kysyn häneltä innostuneen epätoivoisella äänelläni. Mies hymyilee minulle ystävällisesti ja rauhallisesti ja vastaa: "Totta kai, minäpä noudan ne sinulle pikaisesti." Ja oloni on helpottuneempi kuin hotelli helpotuksessa. Ja ei aikaakaan, kun minulla on jo viisi minuuttia myöhemmin syli täynnä tenttikirjoja ja hymyilen kuin juuri tonnikalan onkinut kalamies. Minua haluttaisi halata tuota supersöpöä miestä tai ainakin kysyä hänen numeroaan, mutta eipä minusta ole naista siihen. Tyytyväisenä tenttikirjat matkassani jatkan menoani juna-asemalle.

Junassa päätän aloittaa koulukirjojeni lukemisen. Vaunustani on kuitenkin mennyt lukuvalot rikki ja se on täynnä ihmisiä kuin piponi takkuisia hiuksia, joten päätän siirtyä ravintolavaunun puolelle lukemaan. Vaunu on puoleksi tyhjä, mutta valoisa. Viereeni istumaan tulee kaksi miestä, joista toisella on kädessään lasi bisseä ja toisella puolestaan kirja. Ehdin päntätä kirjojani noin vartin verran, kun selkääni koputtaa joku. Hätkähtäneenä käännyn katsomaan, kuinka nuori nainen suu mutrulla avaa suunsa ja sanoo minulle: "Täällä ei saa lukea. Voisitko poistua? Tämä vaunu on vain maksaville asiakkaille." Mielessäni mietin, että olenhan minä jo lipunkin maksanut ja yritän olla droppaamatta tunnelmaa, mutta valitettavasti se alkaa olla jo vähän myöhäistä. Sillä vieressä saman verran aikaa kirjansa kanssa kuluttanut mies, joka ei myöskään ostanut mitään, saa jäädä samalle paikalle lukemaan tyytyväisenä kirjaansa.
Viime viikonloppuna kävimme miespuolisen kaverini kanssa ravintolassa. Ja täytyy kyllä sanoa, että ikinä en ole nähnyt asiakaspalvelun laadussa niin isoa heikkenemistä, kun kaverini jälkeen tilasin itselleni annoksen. Kamuliltani nimittäin kysyttiin ystävällisesti hymyillen, mitä kaikkea lisukkeita hän annokseensa haluaisi ja kun itse kysyi voisiko annoksestani jättää mausteet pois nainen tuijotti minua raivoissaan ja töksäytti vain, että mausteet ovat osa annosta. Ruokani hän kirjaimellisesti paiskasi pöytään, kun taas miehelle hän hymyili iloisempana kuin yksikään ilotyttö. En tajua, miten jokin ihminen voi muuttua Ilonasta Irmeliksi ja päinvastoin niin nopeaa.
Sillä ei pitäisi olla palvelulaadun kannalta mitään merkitystä, mitä jalkojen välistä löytyy. Ei pitäis, olit sä sit junas, kirjastos tai ravintolassa. Suomi on tunnetusti yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, joten kukaanhan ei koskaan palvele ketään oman seksuaalisen suuntautumisen perusteella? Eihän? Sadepilvee en voi pyytää mene pois, mutta yhen tiiän keltä kysyy kyllä vois. Mä nimittäin päätin, että kartan naisasiakaspalvelijoita viimiseen asti seuraavilla kerroilla. Niin rakastunut mä olin siihen kirjasto söpöliiniin...