Älä droppaa mun tunnelmaa

Mä tiiän, että me naiset rakastetaan miesten käytöksen arvostelua. Sen voi huomata, vaikka ihan vain seuratessaan lemppariohjelmaani eli Ensitreffit alttarilla -sarjaa. Mä olin niiiin hämmentynyt, miten pienistä asioista, se yks nainen jaksoi sille miehelle valittaa. Ja mä olin niin yllättynyt, kun se mies vaan kärsivällisenä kuunteli kaikki sen naisen pastanjauhannat (tosin siitä on jo aikaa kun kyseisen jakson katoin, niin voi olla että tilanne on jo toinen nyt). Mutta miten naiset kohtelee toisia naisia? Se onkin jo sitten ihan eri tarina kerrottavaksi...
Olipa kerran Iina, joka päätti mennä toissapäivänä kirjastoon. Ja koska Iina inhoaa haisevia ja lemuavia kirjastoja, jotka ovat täynnä tylsiä ja harmahtava haisukirjoja, Iina päätti kysyä tiskin takana jököttävältä vanhahkolta täti-ihmisen näköiseltä naikkoselta apua kirjojensa etsimiseen. "Anteeksi, mutta osaisitkohan sanoa, missä seuraavat kirjat ovat?" Kysyn häneltä ystävällisesti hymyillen, osoittaen samalla hänelle kirjalistaani. "Tuolta koneelta näkee kyllä kirjojen sijainnin", täti-ihminen vastaa minulle tylysti, ilme kuin sitruunapalaa iltapalaksi imeskelleellä. Joten seuraavat kuivat puolituntia yritän epätoivoisena etsiä tenttikirjojani isosta karusta kirjastosalista. Ja sitten kun en tajua mitenkään, että miten saan ikinä tämän illan aikana kirjat haltuuni, niin saan loistoajatuksen. Huomaan nimittäin toisen tiskin takana söpöäkin söpömmän miehen. "Aito oikea mieskirjastosetä!!!" ajattelen riemuissani ihaillen hänen varsikasta vartaloaan ja jopa napajään 99 prosentin varmuudella sulattavaa hymyä. Mä olen yhtä sulatejuustoa, kun näen hänet. Ja sitten päätänkin marssia tiskille kysymään häneltä, tietäisikö hän kenties kirjojen sijainnin...
Mieskirjastosetä hymyilee tiskin takana minulle ystävällisesti. Hän näyttää läheltä katsottuna ihan Johnny Deppiltä tai vähintäänkin mun alakerran naapurimieheltä, mutta kuitenkin ehdottomasti nuoremmalta kuin Johnny Depp. "Anteeksi, mutta en löydä näitä kirjoja millään. Osaisitkohan sanoa, missä nämä kirjat oikein sijaitsevat?" Kysyn häneltä innostuneen epätoivoisella äänelläni. Mies hymyilee minulle ystävällisesti ja rauhallisesti ja vastaa: "Totta kai, minäpä noudan ne sinulle pikaisesti." Ja oloni on helpottuneempi kuin hotelli helpotuksessa. Ja ei aikaakaan, kun minulla on jo viisi minuuttia myöhemmin syli täynnä tenttikirjoja ja hymyilen kuin juuri tonnikalan onkinut kalamies. Minua haluttaisi halata tuota supersöpöä miestä tai ainakin kysyä hänen numeroaan, mutta eipä minusta ole naista siihen. Tyytyväisenä tenttikirjat matkassani jatkan menoani juna-asemalle.

Junassa päätän aloittaa koulukirjojeni lukemisen. Vaunustani on kuitenkin mennyt lukuvalot rikki ja se on täynnä ihmisiä kuin piponi takkuisia hiuksia, joten päätän siirtyä ravintolavaunun puolelle lukemaan. Vaunu on puoleksi tyhjä, mutta valoisa. Viereeni istumaan tulee kaksi miestä, joista toisella on kädessään lasi bisseä ja toisella puolestaan kirja. Ehdin päntätä kirjojani noin vartin verran, kun selkääni koputtaa joku. Hätkähtäneenä käännyn katsomaan, kuinka nuori nainen suu mutrulla avaa suunsa ja sanoo minulle: "Täällä ei saa lukea. Voisitko poistua? Tämä vaunu on vain maksaville asiakkaille." Mielessäni mietin, että olenhan minä jo lipunkin maksanut ja yritän olla droppaamatta tunnelmaa, mutta valitettavasti se alkaa olla jo vähän myöhäistä. Sillä vieressä saman verran aikaa kirjansa kanssa kuluttanut mies, joka ei myöskään ostanut mitään, saa jäädä samalle paikalle lukemaan tyytyväisenä kirjaansa.
Viime viikonloppuna kävimme miespuolisen kaverini kanssa ravintolassa. Ja täytyy kyllä sanoa, että ikinä en ole nähnyt asiakaspalvelun laadussa niin isoa heikkenemistä, kun kaverini jälkeen tilasin itselleni annoksen. Kamuliltani nimittäin kysyttiin ystävällisesti hymyillen, mitä kaikkea lisukkeita hän annokseensa haluaisi ja kun itse kysyi voisiko annoksestani jättää mausteet pois nainen tuijotti minua raivoissaan ja töksäytti vain, että mausteet ovat osa annosta. Ruokani hän kirjaimellisesti paiskasi pöytään, kun taas miehelle hän hymyili iloisempana kuin yksikään ilotyttö. En tajua, miten jokin ihminen voi muuttua Ilonasta Irmeliksi ja päinvastoin niin nopeaa.
Sillä ei pitäisi olla palvelulaadun kannalta mitään merkitystä, mitä jalkojen välistä löytyy. Ei pitäis, olit sä sit junas, kirjastos tai ravintolassa. Suomi on tunnetusti yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, joten kukaanhan ei koskaan palvele ketään oman seksuaalisen suuntautumisen perusteella? Eihän? Sadepilvee en voi pyytää mene pois, mutta yhen tiiän keltä kysyy kyllä vois. Mä nimittäin päätin, että kartan naisasiakaspalvelijoita viimiseen asti seuraavilla kerroilla. Niin rakastunut mä olin siihen kirjasto söpöliiniin...