30. elokuuta 2016

Treffi-ilmoitukseni

Voisinko olla sun elämäsi ensimmäinen ja viimeinen viimeinen rakkaus? Voisitko olla se kivi, joka joskus maassa seisoo jykevänä minun ja sinun nimet toisiensa viereen kirjoitettuna? Voisitko olla se mies joka sanoo mulle kerran tahdon, mutta ei kertakaan jätä tahtomatta. Voisitko olla se joka nukahtaa aina minun viereeni ja herää aamulla vierestäni lakanat rakkaudesta rytyssä kuin rusina? Voisitko olla se mies joka rakastuu minuun kerran, mutta jonka ei tarvi rakastua enää uudelleen? Voisitko olla sanomatta minulle koskaan rakastavasi minua ja ilmoittaa vasta jos asia toiseksi muuttuu? Voisitko saada minut tuntemaan itseni suuremmaksi ja vahvemmaksi kuin olenkaan? Vaikka muuttaa minut leppäkertusta gorillaksi? Voisitko olla minun IKEA-jakkarani kun en ylety maitohyllylle? Voisitko pussata minua aamulla, kun henkeni haisee mädiltä mustikoilta ja hiukseni hapsottavat kuin hanhiemolla? Voisitko olla minulle hellä, vaikka lähdetkin töihin? Voisitko olla minun aamurusko ja illanhämärä? Voisitko olla myös päivänpaiste, vaikka välillä töissä olisitkin? Lähtisitkö kanssani iltaretkelle, olisitko kanssani tekemättä mitään? Olisitko kanssani ensi uutena vuotena ja juhannuksena? Olisitko kanssani arkena? Saisinko nähdä kaverisi? Esittelisitkö minut tutuillesi ylpeänä? Haluaisitko minut muuksikin kuin koristeeksi? Rakastaisitko minua vielä vanhana ja ruttuisena? Jättäisitkö minut ryttäämättä, vaille haavoja sydämen? Rakastaisitko minua silloin kun minusta tuntuu, että en rakkauttasi ansaitse? Rakastaisitko minua, kun olen kipeä? Tai kun en jaksa aamulla meikata? Ethän rakastaisi minua rikki ja antaisithan minulle omaakin aikaa? Ethän jättäisi minua yksin kahdestaan? Olisitko mun miehinen puoli ja antaisitko minun olla nainen? Lämmittäisitkö minua kun patteri on rikki? Polvistuisitko joskus ja lupaisit ikuisesti rakastaa? Olisitko uskomattoman uskollinen aviomies? Haluaisitko pieniä lapsia kanssani, joita rakastaisit yli kaiken?  Istuttaisitko kanssani ruusupensaan talomme takapihalle? Tulisitko luokseni kun aina voisit, silloin kun et jaksakaan? Lähtisitkö kanssani maailmanääriin auringon alle loikoilemaan? Pitäisitkö kädestäni kiinni silloin kun minua pelottaa, uskaltaisit hypätä kanssani johonkin hulluun täysin tuntemattomaan? 

Jos tunnistit tästä viestistä itsesi, tiedät kehen ottaa yhteyttä ;) 

29. elokuuta 2016

All By Myself

Jotenkin kummasti tuli näitä banskukakkuja heti ikävä...

Tässä sitä nyt ollaan, Suomessa (syksyisessä ja kylmässä sellaisessa), pohtimassa onko homehtunut Becel-voipurkki syötävää vai ei. Soitin äidilleni ja hän oli sitä mieltä, että ei. Ja jälkikäteen ajateltuna niin olin minäkin. Mutta vaikka, kuinka kauan yritin itselleni uskotella, että haikea fiilis johtuu vain siitä, että joudun heittämään vasta niin hyvää ja tuoretta voita hukkaan, joudun itselleni myöntämään, ettei se vain niin ole.
En ole viimeiseen kahteen viikkoon ollut yksin. Vaan neljän ihanan, minulle hyvin hyvin rakkaiden (niin rakkaiden ettei sanat riitä) sukulaisteni kanssa. Ja tänään omaan pikkuiseen kotiini palatessani vasta tajusin, että niin minähän asun yksin omassa pienessä opiskelijakämpässäni. Yksin. Siis ypöyksin. Aivan All By Myself, vaikka don`t wanna be (eihän Celine Dionkaan halunnut, niin miksi kukaan muukaan?). Yksin kuin seinä ilman kaikua. Yksin kuin leppäkerttu ilman täpliä. Yksin kuin hattivatti ilman Watteja. Yksin kuin auto ilman bensaa. Tosin bensavertaus ei tällä kertaa toimi, sillä sain juuri ladattuani bensatankkini täyteen lomalla.
Joka tapauksessa nyt tunnen yksinäisyyden. Yksinäisyys tuli käymään luonani tänään. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Se tuntuu nahassa, joka on vasta saanut ruskeaa väriä hieman lisää pintaansa. Se tuntuu selkäytimessä. Se tuntuu kylmältä, vaikka uunissa paistuvat juuri karjalanpiirakat -joihin ei muuten tällä kertaa sattuneesta syystä tule voita päälle. Yksinäisyys tuntuu silmissä, kun ei ole mitään muuta liikkuvaa katsottavaa kuin kello. Se tuntuu hengityksessä, kun voi hengittää vain omaa ilmaa, ilman ketään toista jota suudella. Yksinäisyys tuntuu roskapöntössäni, kun en ole tyhjentänyt sitä moneen viikkoon ja kärpäset siellä ovat lähteneet käpyttelemään kukin omille teilleen.
Joten kaiken tämän yksinäisyyden aiheuttaman dramaattisuuden jälkeen aloin pohtimaan. Pohtimaan teinkö virheen kuin lähdin? Mutta vastaus siihen on aina kun alan tarkemmin ajattelemaan, että en. Joka kerta kun mietin, mitä kaikkea olen saanut tilalle (tällä kertaa muuta kuin miehiä) huonosta suhteesta lähdettyäni, tiedän että virhettä en tehnyt. Tänä kesänä olen nähnyt läheisiäni niin paljon enemmän, etten olisi ikinä voinut nähdä heitä yhtä paljon, jos olisin  ollut suhteessa. Olen saanut uuden ystävän, olen tutustunut sukulaisiini paremmin ja olen käynyt ihanissa tapahtumissa. Olen saanut lisää kiloja ainakin viisi, joista jokaisesta olen onnellinen. Yksi kilo symbolisoi minulle onnea ja nyt se onni on jo viisinkertaistunut. Minä syön, minä juon, minä nukun. Minulla on läheiset. Ja It`s my life, now or never. Eikä minun tarvitse elää kellekään muulle kuin itselleni enää.

25. elokuuta 2016

Miesimmuniteetti

Tämä on erityisesti niille naisille, miksei miehillekin, jotka ihastuvat herkästi. Nykypäivän fitness-buumi on tuonut esille erään varsin tärkeän seikan: hyvä kunto vaatii hyvää vastustuskykyä. Sama pätee myös miehissä. Jos haluat hyväkuntoisen parisuhteen joskus tulevaisuudessa, on omattava riittävän korkea miesimmuniteetti sitä oikeaa miestä valkatessa. Älä siis mene kauppaan (tai baariin tai Tinderiin) sillä asenteella, että kunhan nyt vaan joku silakkapurkki mukaan tarttuisi, ettei makaroni joutuisi olemaan yksin lautasella ilman täyttävää lisuketta. Vaan satsaa, panosta ja harkitse. Tuskinpa tai ainakaan toivottavasti et kauppaankaan mennessä ostat mitään siihen etukäteen tutustumatta. Joten jätä herätemiehet sinne Tinderin nettimaailmaan tai baarin tahmaiselle tiskille. Ja koska kauppaan ei kannata mennä nälkäisenä, eikä baariin ilman pohjia, niin tulin pitkän pohdinnan jälkeen siihen tulokseen, ettei miesmetsällekään tule lähteä ilman riittävän hyvää miesimmuniteettiä. Ja miten muuttua immuuniksi miehille? Vaikka siis mies olisi, kuinka superihana, erilainen ja mahtava naistenkaataja jne..? Tiedän! - Se on hankalaa, mutta alla lista välttämättömien vitamiinien mukaan, miten olla vastustuskykyinen miehille.
Ihminen tarvitsee 13 vitamiinia ja 13:sta erilaista tapaa olla immuuni miehille. eli A-, C-, D-, E-, K- ja kahdeksaa eri B-vitamiinia.

Rasvaliukoiset vinkit - eli nämä vitamiinit sun on parasta varastoida elimistöösi useammaksi päiväksi

Aina kun mies yrittää koskea sinua, siirry askel taaemmas.
Derivoi, laske ja pidä koko ajan mielessä, onko miehellä liian monelle sukalleen naisia.
Epäile - mieti kaikkia miehen sanoja skeptisesti. Ole LÄHDEKRIITTINEN. Kaikkea lööppejä ja tarinoita, jotka kuulostavat liian epärealistisilta ei kannata uskoa. Esim. "Nukuin eilen kotonani, ja en ollut kaverini luona myöhään."
Kulje kaukana hypersosiaalisista miehistä, jotka koittavat heti iskeä. Yleensä ujot miehet ovat niitä parhaita paloja pastasta.

C ja B -vitamiineja elimistö ei varastoi pitkäksi aikaa elimistöön, eli unohda nää vinkit siinä vaiheessa, kun haluat oikeasti joskus rakastua.

C  Kun mies alkaa vaikuttaa liian ihastuttavalta, ala keksimään hänestä kaikki mahdolliset viat ja asiat, mitkä hänessä ei ole niin hyvää. Esim. Hänen silmänsä muistuttavat exääni tai hänellä on liikaa geeliä tai partavettä
B1 Hän sai mut nauramaan. Hän, sai mut toivomaan, hän, ja vielä enemmän. Hän, kun kesä syksyyn vaihtuu ja lehtien nään lentävän. Tunnen saman ikävän, kun poissa on hän. - Jo J.Karjalainen tiesi, kuinka tuskainen on kesäkissan syksyn sävel. Mieti mahdollista Kesäkissan paikkaa tavatessasi miestä.
B2 Maailmassa on miljoonia, miljoonia miehiä, mieti, kuinka mies on vain yksi heistä.
B3 Petri Nygårdin sanoitukset ovat loistava apua miesimmuniteetin hankkimisessa, sillä ne tuovat heti mieleen kaikki miesten ällöimmät ominaisuudet.
B4 Pohdi kaikkia ällöttäviä ja iljettäviä mielikuvituksettomia iskureploja, mitä olet ikinä kuulut tai kaverillesi on sanottu. "Onks sun vanhemmat simpukoita, kun sä oot tollanen helmi?" - On esimerkiksi, so yesterday!
B5 Tilastot ovat karuja - suuri osa miehistä pettää naisiaan.
B6 Aina kun näet miehen, mene häntä piiloon. Esimerkiksi hyppää kukkapuskaan, jos mies tulee kävellessäsi sinua vastaan. Jos hän ehtii huomata sinut ennen pilloutumistasi, niin kerro esimerkiksi, että etsit lemmikkimarsuasi.
B7 Välttele paikkoja, joissa liikkuu paljon miehiä. Esimerkiksi koulua ja työpaikkaa - helpommin kirjoitettu kuin tehty siis!
B8 Ole mahdollisimman epäviehättävä. Kokeile vaikka! Laita yllesi vanhat kalsarit, jätä hampaat pesemättä ja hiukset harjaamatta - ja rauha miehiltä on taattu ;)



24. elokuuta 2016

Tummaa ja tulista

Kun tulin tänne etelään about kaksi viikkoa sitten ajattelin viettäväni miehetöntä ja draamatonta elämää kaksi viikkoa. Välimeren rauhassa ja maaseudulla, ilman miehiä. Edes sen kaksi viikkoa, life without drama, koska kun palaan taas sunnuntaina Suomeen tiedän, että se sama draama, jonka jätin sinne tulee jatkumaan siellä. Draama= Exä + Roskisprinssi plus totta kai tulevat opiskelijabileet! Ja ai niin kuulin vielä juuri, että exäni muuttaa Roskisprinssin naapuriin (mitä tästä tuleekaan :D.)

Mutta back to business. Miten lomatavoitteeni ja tosielämä kohtasivat? Okei eli ensinnäkin se miehettömyys. Miehiä - niitä täällä riittää. Monen tyyppisiä: on lirkkuja, superlirkkuja ja megalirkkuja. Ja sitten niitä söpöjä ja tavallisia. Ja hieman tummia ja tulisia. Ja draamaa sitä tämä naapurusto on yhtä pullollaan kuin kämpän roskapussi tällä hetkellä (tiedän, pitäis viiä roskat ulos, mutta roskis on täynnä vihaisia kissoja). Tänään muun muassa kuulin, että sama mies, joka lirkuttelee joka naiselle rannalla ja tykkää poimia naiselle kuin naiselle kukkia sekä hymyillä hampaat irvessä sekä iskeä silmää joka toiselle naiselle, on saanut nuoren ruotsalaistypykän paksuksi. Sisäinen kukkahattutätini, jonka olemassa olostani tätä päivää ennen en tiennyt, sai pienen pääni pohtimaan, mikä saa kenenkään retkahtamaan moiseen renttuun. Mutta en tuomitse. Tai ainakin yritän olla tuomitsematta. Kaupan jonossa miehet olisivat napanneet mut toissapäivänä mukaan, kunnes tuttavani tuli toppuuttelemaan paikallisia poitsukkeleita sormea heiluttaen. Siis kirjaimellisesti heiluttaen. Ja mun nauru ei loppunu seuraavanakaan päivänä, kun mieleeni paloi tuo sormenheilutustuokio. Mutta se, että jopa kaupanjonossa uskalletaan tulla lähestymään kuvaa hyvin sitä, kuinka tässä maassa miehille ovat lipeäkalojen kasvatusaltaat turhankin tuttuja.
Tänään makoilin taas tyypilliseen tapaani altaalla rauhallisesti aurinkoa ottaen. Sivusilmällä katselin vieressäni makaavaa älyttömän hyväkroppaista suomalaista matkaopasmiestä sekä supersöpöä, mutta aivan liian ujoa tanskalaismiestä, joka on luultavasti samanikäinenkin kuin minä. Tanskalaismieheen olen koittanut saada jonkinlaista katsekontaktia loman aikana, ja moikatakkin, mutta hän on niin ujo, että tuntuu melkein säikähtävän aina kun tervehdin häntä. Mutta todella suloisen ja herttaisen oloinen kaveri, johon haluaisin tutustua kaverimielessä. Makoilin siis altaalla rauhassa ja sitten katselin ylärinteellä olevia taloja. Ja yhtäkkiä havahdun siihen, kuinka tupakkaa poltteleva mies tuijottelee minua silmä (ja ehkä jokin muukin) kovana parvekkeelta pervo ilme kasvoillaan. Koitan olla huomioimatta miekkosen vähintäänkin häiritsevää tuijotusta, sillä mies on obviously aivan liian vanha mulle ja lisäksi hän vaikuttaisi olevan varattu (pieni lapsi ja blondattu paikallinen muikkeli vieressä). Seuraavat puoli tuntia löhöän vielä altaalla chick-littiä lukien ja siinä välissä huomioni kiinnittyy ohimennen siihen, kuinka miekkonen siirtyy rinteeltä altaalle lötköttämään (yksin ilman muikkelia tai lasta). Hän tiirailee minua mustien lasiensa alta jatkaen sätkänsä polttoa. Ja koko sen ajan kun luen, hän vain polttaa ja polttaa. Ja tuijottaa. Ja minä yritän olla ärsyyntymättä ensinnäkin passiivisesta tupakoinnista alueella, jossa ei saa polttaa, mutta myös lisäksi siitä, kuinka hänen tuijotuksensa vain jatkuu. Ja yhtäkkiä hänen viereensä tulee hänen kaverinsa Mehmet. Jonka siis en tiennyt siihen mennessä olevan hänen kaverinsa. Ja nyt minua vähintäänkin alkaa oksettaa, sillä Mehmet on se ällönaapuri, josta mainitsinkin jo ohimennen Paikallinen Pikatsu -postauksessani. Seuraavaksi hieman taustatietoja Mehmetistä:

- Olen tuntenut Mehmetin about kolme vuotta nyt, en hyvin, mutta aina kun käyn täällä etelässä, joka siis ei ole kauhean usein (kerran, pari vuodessa)
- Mehmet on Lirkku, varmaan lirkuin mies, jonka olen koskaan nähnyt
- Mehmet nukkuu huhujen perusteella joka yö jonkun erin nuoren naikkosen vieressä (osa suomalaisia matkaopastyttösiä)
- Mehmetillä on mustat hiukset, jotka ovat täynnä geeliä, siis oikeasti TÄYNNÄ
- Mehmet on sutki kauppamies
-  Mehmet on  päälle neljäkymmentä!
- Mehmetillä on poika (pojan toisesta omistajasta ei tietoa, kuulemma hänkin pohjoisemmasta)
- Mehmetin kanssa ei kannata olla liian hyvissä väleissä...

Mehmet yritti siis tässä yksi ilta pokata minuakin, olenhan minä melkein hänen naapurinsa. Ja nuorikin vielä. Kun tulin illalla salilta kämpille hän tiedusteli, minulta lipevällä matalalla mukaseksyllä äänellään, miten voin. Ja olin haljeta ällötyksestä. Se mies on elävä lipeäkala. Juoksin pikkarit ja piikkarit vinkuen kämppäni seinien sisälle lukittautuen Mehmetin näköpiiristä.

Kuitenkin palatakseni tähän päivään. Kun olin tänään päivittäisen chicklittini puolen tunnin jälkeen lukenut ja altaalta poistumassa, Mehmetin ällö sikarisakari ketjupolttajakaveri tulee ja tulla töksäyttää mulle pari sikarilta haisevaa sanasta lipevästä suustaan. Ja siinä vaiheessa minä oikeasti olen pudota altaaseen säikähdyksestä, sillä seison juuri uima-altaan vieressä. Ja tulen siihen tulokseen, että lirkku mikä lirkku, minä pysyn sisällä. Huomista taas odotellessa...



19. elokuuta 2016

Parempi pari suhdetta kuin parisuhde

Tänään pohdin, mitä kaikkea kirjoittamattomia sääntöjä parisuhde pitääkään sisällään. Jokainen parisuhde on toki omanlaisensa ja sisältää omat juttunsa, mutta muutamat faktat on tullut todettua jo omista entisistä parisuhteista sekä kavereiden suhteita seuraillessa. Jälleen kerran en vain voi olla miettimättä, kuinka omituinen lajike nuo miehet ovatkaan ja kuinka heidän aivoihinsa olisi mukava päästä käsiksi. Annettakoot heidän omituisuutensa kuitenkin anteeksi, sillä miehillä on tutkitusti putkiaivot - heillä puuttuu aivokurkiainen (tai ainakin se on kuulemma naisten aivokurkiaista pienempi). Tänään en osannut mielessäni päättää, tykkäänkö enemmän parisuhteesta olemisesta vai onko pari suhdetta sittenkin kivempi. Joten tapani mukaan päädyin listaamaan asioita ylös. Tässä siis lista asioista, jotka muistuttavat ainakin itseäni siitä, miksi ikisinkkuudessa on paljon positiivisiakin puolia.

1. "Lähden poikien kanssa parille oluelle." tai "Käyn yhdellä poikien kanssa." - Nämä lauseet on varmasti jokainen miehen kanssa ollut nainen joskus elämänsä aikana kuullut. Ja kyseenomaiset naiset tietävätkin jo, että pari, yksi tai muutama vastaa useimmiten kymmentä oluttuoppia, rommia ja kossushotteja. Ja mahdollisesti jotain muutamaa muutakin shottia tai viskiä.

2. Miehen tuoksu - Aluksi se on huumaava, saa pääsi suorastaan sekaisin ja voisit haistella miehen tukkaa, sukkia ja boksereita, vaikka ikuisuuden. Useimmiten se ikuisuus tulee vastaan noin puolen vuoden jälkeen, jolloin miehen pallihiki haisee pahemmalle kuin parsakaalikukkakaalikesäkeitto ja hikisukat lemahtavat lenkkareista jo eteisestä makkariin asti.

3. "Olen salilla tunnin." - Tuntiin voit lisätä heti toisen tunnin, joten jätä kynttilät laittamatta pöydälle ja miehen odotus sikseen. Lähde vaikka lenkille tai bileisiin. Sillä jos miehellesi ovat habat yhtä tärkeitä kuin hänen autonsa niin hän ei ihan heti palaakaan salilta lemmenpesäänne.

4. "Käväisen poikien luona hetken." - Miehet ovat hyviä vähättelemään. Hetki nimittäin useimmiten vastaa viittä tuntia.

5. "Teen illaksi meille ruokaa rakas." - "Oi ihanaa, romanttinen illallinen, jonka mies vielä itse tekee ja järjestää yhteiseen lemmenpesäämme." Kun tulet kotiin takaisin treeneistä tai mistälie marttakerhosta pöydällä odottaa valmispussipasta ja lasi vettä. How romantic...

6. "Tehdään tänään kulta jotain jännittävää ja erityistä." - Odotan innolla, mitä yhteistä tekemistä mies on keksinyt meille illaksi. Kun ilta koittaa kummatkin ovat jo niin väsyneitä, että alkaakin jo nukkumaanmenoaika tai sitten hirmuinen riitely siitä, kumpi siivosi enemmän keittiötä tai kenen vuoro pestä veeseepytty.

7. "Ei mua haittaa, että käyt bileissä." - Kello viisi keskiviikkoaamuna ryömin kotiin takaisin miehen viereen. Ja eihän häntä suinkaan haitannut minun bilettäminen. Muuten vain mökötys jatkuu vielä seuraavanakin päivänä.

8. 1.Auto 2. Sali ja 3. Kaikki muu ja sitten jossain vaiheessa sinäkin pääset messiin miehen priorisointilistaan jollekin mahdolliselle varasialle eiku sijalle tai sitten ihan vaan pelkästään miehen yösialle.

9. Haluaisit lähteä romanttiselle lomamatkalle miehesi kanssa. Samaan aikaan pojat, kuitenkin järjestävät mökkireissua. Kumman mies valitsee? - Pojat eka, muija vikana.

10. "Hikesi tuoksuu kukkaiselta ja oikein hemaisevalta." - Valkoiset valheet, jotta edes jotenkin tulisitte toimeen keskenänne.

11. "Voinko tulla mukaan poikien luo?" - Änäriä, miestenjuttuja ja lätkää. Sinne ei oo naiset tervetulleita, ja se tuli itselläni opittuukin jo kantapään kautta.

12. Makaatte sängyllä romanttisesti yhdessä. On vain sinä sekä minä ja romanttinen hiljaisuus. Kumarrut pussaamaan häntä. Kaikki on täydellistä. Vain yksi asia pilaa täydellisen rakkauden täyteisen hetken. Miehen pieru.

13. Ihanaa sunnuntaiaamu ja saa nukkua niiiiiin pitkään kuin ikinä haluaa. Tai sitten ei. Miehellä herätys kello kuusi ja samalla heräät itsekin. Ja kun yrität saada unta uudestaan päässäsi pyörii vain Bailando, Hey Macarena ja kaikki smurffibiisit. 

14. Hurmasin sinut, sain sinut ja nyt asutaan yhdessä. Siispä ei kukkia, ei reissuja, ei romanttisia retkiä. Vain tämä ihana rakkaudentäyteinen arki.

Joten harkitse kerran, ehkä toisenkin ja kolmannenkin ennen kuin muutat yhteen. Sillä se rakkauskuplasta ulostautuminenkin valitettavasti joskus tapahtuu.


Korkkarit mattoon suhteessa, kattoon sinkkuna.

18. elokuuta 2016

Paikallinen Pikatsu

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa on clichè, jonka me Suomessa asuvat naikkoset ja miksei miekkosetkin kuulemme usein (emme suinkaan liian usein, hehheh). Kaiken lisäksi väite pitää useimmiten paikkansa. Ja onneksi!
Asun osan vuodesta ulkomailla, kuten tälläkin hetkellä. En nyt sano, missä maassa, etten ihan rasistiksi leimaudu, mutta etelässä kuitenkin. Täällä on ihanaa, rauhallista ja lämpöisää, mutta täällä olevat miehet saavat minut tuntemaan oman maan mansikalta ja muun maan mustikalta. Vielä selventääkseni edellä mainittua, pidän mansikoita paremmanmakuisina (myös kortsuissa :D).
Ja miksi suosin kotimaista laatua miehissä, vaikka ruuissa en niin tee (opiskelijana vain hinta - ei laatu eikä koko ratkaisee..). No tässä yksi esimerkki tältä päivältä.
Tänään mennessäni rannalle sain nähdä aikamoisen pullistelushow:n. Vielä fasaanienkin soidinmenoja pahemman pullistelushow:n nimittäin! Kävellä löntystelin merenrannalla olevalla laiturilla 40 asteen auringonpaahteessa suolaisen hien valuessa poskillani. Merivesi hohti loistokkaana ja suorastaan kutsui minua luokseen uimaan. Ja tyytyväisenä hymyillen kävelin laiturin nokkaan biksut päällä, mutta ennen kuin hyppäsin maidonlämpimään meriveteen bongasin superlihaksikkaan paikallismiehen laiturilta. Harmikseni myös supervanhan. Tai okei ei nyt niin vanhan, mutta oli hänellä harmaata jo hiuksissa ja joulupukin parran alkua (hieman ruskettuneempi pukki siis, joka ei minua haittaa, koska en edelleenkään ole rasisti). Ja hän halusi näyttää minulle obviously superlihaksiensa takana olevan ei-niiiin-salaisen salaisuuden ja heti ensialkuun minun tupsahtaessa laiturille, hän alkoi punnertaan itseään ylös ja alas kuin mikäkin paskahädässä oleva kenguru. Ja punnerruksille ei näyttänyt tulevan loppua, vaikka hän kuinka ähisi, vaan ne vain jatkuivat ja jatkuivat. Kunnes. Seurasi pullisteluhetki. Mies nousi ylös yhtä vauhdikkaasti kuin Pikatsu ja puristi lihaksiaan esille ja seurasi katseellaan habojaan puolelta toiselle (jotka siis oikeasti olivat VALTAVAT). Sen jälkeen hurmurimies otti käteensä mustan kamman ja geeliä sekä sliippasi tukkansa kammalla ylös yhtä tyylikkäästi kuin pienen vastasyntyneen kananpojan töyhtön. "Mitäköhän seuraavaksi", mietiskelen.
Askel, toinen ja kolmas. Ja sitten mies onkin jo siirtynyt laiturin nokassa olevan aurinkotuolin eteen. "Nyt hän varmaan levähtää..." mietiskelen. Loikka, toinen loikka, kolmas loikka. Mies vetää itseään aurinkotuoliaan vasten kuin mikäkin superkaniini. Ei takkuja, ei hikeä, ei kyyneleitä. Vaan ainoastaan Pepsodent-hymy, joka ei jäädy eikä sula missään lämpöasteissa ja silmä, joka on valppaana iskemään, milloin vain naisen kuin naisen. Silmä ja hymy, jotka eivät kuitenkaan saa isketyksi minua, oli yö tai päivä, takana kolme tai neljä kossua. Tai ihan vaikka Absinttiakin.
Superkaniinihurmurimies Namusetien luvatusta maasta siirtyy seuraavaksi juoksemaan pitkän laiturin päästä päähän. Edestakaisin. Uudestaan ja uudestaan. Ja sen juoksumaratonin lopuksi, hän kaataa vesipullon suurieleisesti päänsä päälle ja heiluttaa tummia (ja puoleksi harmaantuneita hiuksiaan) puolelta toiselle. Sitten hän sukii hiuksiaan taakse Wannabe-sexysti. Just niinku ne Loreal mainoksen naiset. Tyyppi ois machoilullaan varmasti päässy niihinkin tai ainakin vuoden tyrkky -leffan kuvauksiin.
Koko sen shown ajan hörpsin Spraittia laiturilla huvittuneena hänen machoilu-showstaan, kunnes minua alkaa ällöttämään. Järkyttyneenä katson, kuinka miekkonen siirtyy aurinkotuolille obviously leppuuttamaan jalkojaan, mutta järkytyksekseni tekemään myös jotain muutakin. Nimittäin koskettelemaan sitä jotain sieltä jalkojen välistä. Ja siinä vaiheessa mulle riittää... Askel, toinen, kolmas. Olen nopeampana kuin Pikatsumies varmasti ikinä takaisin kämpillä. "Täkäläisiä tähtiä, yäk", mietin asunnolla ja pyyhin hikeä otsaltani.
Eikä siinä vielä kaikki. Joka kerta kun menen ulos täällä miehet huutelevat perään, vislailevat ja iskevät silmää sekä milloin mitäkin. Valtaosa miehistä täällä kuvittelee vähissä vaatteissa olevien skandinaavien olevan helppoja nakkeja. Kuten vaikka naapurini (yöks). Mutta minäpä olen vaikea makkara! Huomista odotellessa...

Maisemat 10/10, Miehet... nojaa...

15. elokuuta 2016

"Ajattelen, siis olen sinkku" - Lizz Winstead

Luulin että vaaleanpunaiset aurinkolasit voi löytää vain kerran elämässä. Mitä olen viime päivistä kuitenkin oppinut on se, että vaikka kuinka luulisi hukanneensa ne vaaleanpunaiset aurinkolasit ikiajoiksi ne voivat tulla uudelleenkin vastaan. No mistä sitten tunnistaa, että olet sairastunut vaaleanpunaisten lasien aiheuttamaan hurjista hurjimpaan rakkauspsykoosiin?

1. Nälkä kasvaa syödessä eli mitä enemmän häntä näät, sen enemmän haluat häntä nähdä.

2. Hän on täydellinen. Hänessä ei ole mitään vikaa. (Odotappa vain pari kuukautta, niin eiköhän hänet pienet hassunhauskat söpöläistavat, kuten nenänkaivaminen ala taas ärsyttämään...)

3. Sinulla a) ei ole nälkä b) on hirveä nälkä tai ylipäätänsä tunne siitä, että elät hapella tai tunne siitä että voisit syödä vaikka naapurinmiehen hikisukat parin kyljyksen ja lehtipihvin jälkeen.

4. Kun näet hänet, kaikki muu ympäriltäsi katoaa. - Siis oliko taivaalla revontulia? Oho miten en huomannu...

5. Kun ennen puhuit kahdesta aiheesta (miehet ja meikit) kavereillesi, niin nyt aihepiiri on valikoitunut vain yhteen vakiaiheeseen eli siihen, kuinka ihana sinun satuprinssisi onkaan.

6. Odotat hänen viestejään enemmän kuin kenenkään muun viestejä. - Bling!!! Superpikajuoksu puhelimen ääreen!

7. Musamakusi vaihtui yhtäkkiä Anssi Kelasta Juha Tapioon, koska hänkin fanittaa Tapsaa Kelaa enemmän.

8. Sinulla on häät suunniteltuna. Kuten juhlatarjoilu, kutsuvieraat ja hääpaikka.

Joten, jos haluat välttyä tältä rakkauspsykoosilta ja vajoamiselta yltiöpositiivisten tunteiden valtaan tunnista ainakin nämä edellä mainitut rakkauspsykoosin alkumerkit käytöksessäsi ja koita vältellä sitä lipevää lurjusta, joka on viemässä oikeutesi itsenäiseen ajatteluun viimeiseen asti. Älä antaudu tunteiden vietäväksi, vaan vie sinä tunteitasi sinne suuntaan, mihin parhaaksesi näet. Se on helpommin kirjoitettu kuin tehty.

11. elokuuta 2016

18 syytä rakastua Tinderissä


Seuraavaksi spoilaus kahdeksantoista Tinder-munan sisällöstä. Jos et siis kestä käristettyjä totuuksia ja spoilauksia tosielämästä älä skippaa sitä kotisohvaa, kuten Robin, vaan tämä postaus. Todettakoot vielä se, että maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, samaten Tinderissä monia ihmeellisiä miehiä. Olen huomannut, että tietynlaiset tyypit, jotka löytyvät myös tosielämästä on löydettävissä Tinderin salaisesta tai ennemminkin ei-niin-salaisesta maailmasta. Tässä niistä muutamia...

1. Pleijerit - keräilevät mätsejä, kuin mansikanpoimijat marjoja. Pleijerit tunnistaa esimerkiksi siitä, että vastaavat viesteihin erittäin hitaasti ja kummallisina ajankohtina (Esim.neljältä aamuyöstä, kun ei saanutkaan baarista yhen illan juttua matkaan).

2. Epätoivoiset ikisinkut - Tinderin vakikäyttäjiä, vastaavat viesteihisi heti ja ovat valmiita lähtemään treffeille vaikkapa samantien.

3. Nörtit - Yleensä heillä on Tinderkuvissa pullo energiajuomaa, hiukset vähän hapsottavat joka suuntaan ja päässä mahdollisesti pipo (Hox! Pipo voi myös viitata mahdolliseen hipsterimieheen).

4. Kaljamahat - No tämä on helppo tunnistaa. Kuvasta voi löytää keskiolutta, Paulaneriä tai sit jotain Lidlin halppisbissee. Ja tietysti se kaljamahainen miekkonen! 😜

5. Vanhat pervot - Ikää sen ainakin 30+, joka on ihanteellinen kesälämpötila, mutta ei kuitenkaan saa parikymppisen naisen verta enää lämpenemään. Tunnistaa siitä, että parasta ennen -päiväys itseään nuoremmille naisille meni jo aika monta vuosikymmentä sitten (olematta siis yhtään ikärasisti). Muista, että näistä miehistä you never know ennen kuin tapaat onks kuva aito vai täysin feikki. Sen takia treffaile mielellään ekana julkisilla paikoilla, kuten Lähtisitkö silloin kanssani järvelle? -postauksessa aiemmin suosittelinkin.

6. Työmatkalla - Egotrippiä lainatakseni: Aina matkalla jonnekin minne ikinä päätyykin on puolitiessä jostain tietää sen varsin hyvin itsekin. Monesti näiltä miehiltä voi löytyä myös sormus kädestä ja nainen kuvasta tai sitten kotosalta pullia tai lapsia pyöräyttelemästä. Kaipaavat satunnaista epämoraalista tukea kuivalle seksielämälleen ja piristystä syksyn pimeneviin iltoihin.

7. Lesoilijat - Ovat yhtä täynnä itseään kuin muurahaiskeko mustaa väriä. Heidät tunnistaa muun muassa merkkivaatteista, hienojen autojen tai mopojen kuvista (tai wannabe-hienojen) sekä siitä että heidän lempiaiheet ovat miehet itse. Voit myös ottaa Cheekin musavideon tai posetuskuvan avuksi näiden miesten tunnistamiseen.  Ai niin ja psykologian opinnoista mieleeni jäi, että narsistin voi tunnistaa kuulemma yleensä siitä, että he ottavat keskivertoa useammin kokovartalokuvia. Eli yhtään yleistämättä kannattaa vältellä miehiä, joilla on kokovartalokuvia netissä!

8. Amismiehet - Kertovat yleensä tyylittömiä rivouksia, kuten lähekkö panee tai sit mallaavat kuvissaan prätkän tai traktorin perässä. Tai joskus jopa jonkun tissinaisen perässä!!! Heidän kanssaan keskusteleminen voi olla samanlaista kuin keskustelisit naapurin pissisblondin kaa ja he eivät tunne sanaa yliopisto (tai eivät ainakaan halua tuntea).

9. Hullut - Niitäkin Tinderistä löytyy... Ja niitä ei välttämättä tunnista heti, siksi suosittelen juttelemaan hieman pidempään ennen treffejä, toisin kuin Iina 18-vee teki. Eräs hullu kertoi varsin kummallisia juttuja, niin kummallisia, että huolestuin jo...

10. Elitistimiehet - Itseään eliittinä ja muita parempina pitävät miehet. Näitä miehiä löytyy erityisesti lääkiksestä ja kauppiksesta. Näiden miehien eliittisyys selviää Tinderissä yleensä jo tuotekuvauksesta kuvan alta tai sitten ihan vaan ekasta lauseesta, joka kuuluu olen lääkiksessä tai olen kauppiksessa. Jos ei ihan ekassa aina kuitenkaan, niin sitä ennen mies voi kysyä ensin sulta, mitä opiskelet saadakseen sen jälkeen todeta opiskelevansa itse lääkikses tai kauppikses...

11. Rajumpia leikkejä tai kimppakivaa etsivät miehet - Näitä on näkynyt yllättävän paljon. En heistä sen enempää kuitenkaan tiedä, koska näiden kohdalla on tullut lähinnä se Tinderin risti-nolla ominaisuuden X-puoli käyttöön.

12. Hippi hipsteri miehet - Pipo päässä oli talvi tai kesä, viikset (ihanan vahatut) ja kummalliset jutut... Niistä on Tinderin hippi hipsteri mies koottu. Ja ainii omistaa mahdollisesti pitemmät hiukset kuin sä! (Ooks kade? ;) )

13. Juuri eronneet - Usein samankaltaisuutta epätoivoisien ikisinkkujen kanssa. Kaipaavat lohtua ja lämpimiä haleja. Nautitaan laastareiden kera.

14. Tosirakkauden metsästäjät - Tällä tuotteella ei vaihto -eikä palautusoikeutta. Kyseenomaiset ihmiset etsivät tositarkoituksella elämänsä rakkautta ja AIVAN siis Tinderistä xD

15. Maailmanmatkaajat - Vaihtareita vaihdettaviksi. Jos haluat miehen joka pysyy välttele Reima -reissumiestä. Hän saattaa nimittäin seuraavana aamuna mahdollisesti olla karannut Bahama-saarille hulahula -naisensa veireen jo ennen kuin heräät.

16. Stalkkerit - Heidän mottonsa kertoi jo Sting aikoinaan: Every breath you take, Every move you make, Every bond you break, Every step you take, I'll be watching you. Muistuttavat myös Twailait leffan Eetvartti Kullinia epäilyttävän paljon. Seuraavat etäisyyttäsi, etsivät sinut käsiinsä jokaisesta sosiaalisesta mediasta ja seuraavat kannoillasi kuin hai veristä makkaraa.

17. Vitsiniekat - Viljelevät muka hauskoja läppiään yhtä paljon kuin kukat tarvitsevat sontaa.

18. Maajussit - Mulla ois paikka yhelle emännälle landellani. Tuu messiin ja lypsä loppuelämäs lehmiä mun kaa...



10. elokuuta 2016

Tiedät sä ne Hesan miehet

Elämäni ehdottomasti kaameimmat treffit olivat Helsingissä. Olin päättänyt laittaa Tinderin kaltaisen sovelluksen nimeltä Hot or Not -puhelimeeni ja tutustunut siellä herttaisen oloiseen helsinkiläismiekkoseen. Sellaiseen vaaleahiuksiseen pellavapäähän, jolla oli harmittoman oloinen hymy ja harmittomia juttuja viesteissään.
On ilta. Seison Helsingin keskustassa kevätauringon porottaessa suoraan kohti kasvojani. Sovimme näkevämme keskustan rautatieaseman edessä. Minua jännittää. Vatsassani kipristelee kiinalaisen noutoruuan jämät ja mietin, mitä elämäni ensimmäisistä sokkotreffeistä tulisi. "Oonkohan ihan hullu, kun menen tapaamaan jotain randomtyyppiä vieraaseen kaupunkiin?", tuskailen ja kuulen, kuinka joku huutaa edessäni "Huhuu, Iinako se siinä?" Ja siinä hän seisoo, ja minä olen OIKEASTI aidosti järkyttynyt. Edessäni seisoo röllipeikkoa ja jotenkin etäisesti Hot or Not -mätsiäni muistuttava mies. "Oi sä näytät nii paljon yheltä venäläiseltä huoralta, jonka kanssa pantiin viime Tallinnan risteilyllä!" Kuuluu miehen ensimmäinen kommentti mulle. Olen hämmentynyt. Ja sitten nyökkäilen hänelle ja koitan jotenkin epätoivoisesti hymyillä, kun mies jatkaa juttuaan. "Musta tuntuu, että mä jotenki rakastuin, siihen naiseen silloin. Ku meillä tiiäkkö kemiat mätsäs sillee niinku tosi snadisti keskenään niinku. Mut sit se niinku ei jostain syystä sitten niinku ottanu muhun enää uuestaa yhteyttä. Ja mä olin niinku ihan hajalla ja sillee...", mies jatkaa juttuaan. Kunnes meidät vartin miehen soolopuhelun jälkeen keskeyttää ohitse kulkeva maahanmuuttajataustainen mies, joka huudahtaa "Oot onnekas mies kun oot saanut panna noin kaunista naista!" Seison entistä järkyttyneempänä paikallani ja kummastelen, että tällaisiako ne kuuluisat stadin miehet sit on. Peikkomies nyökkäilee ja myhäilee tyytyväisenä miehen kommentille.
Kun maahanmuuttajamies on mennyt ohi Peikkomies ehdottaa, että lähtisimme lähellä olevalle leffateatterille katsomaan, josko siellä olisi hyviä filmejä tai siis hänen tyylillään leffoja meneillään. Siispä kävelemme vieretysten Tennispalatsin aulaan ja katselen kuinka Peikkomies tuijottaa ympärilleen hivenen eksyneen oloisena. "Joo ei tääl sillee niinku mitään kauheen huikeet leffaa siis niinku näy. Jatketaanks matkaa hei pimu?" Hän sanoo minulle ja minä nyökkään varovasti. Seuraavaksi siirrymme kävelemään läheisen veden äärelle laskeutuvaa lenkkipolkua pitkin. Olen yllättynyt väenpaljouden määrästä ja ihastelen kauniita maisemia Peikkomiehen höpöttäessä juttuja entisisti pokistaan, Seuraavaksi hän kysyy minulta, onko minulla jano. "Eipä oikeestaan vastaan..." asialliseen sävyyn. "No sulla TÄYTYY niinku olla JANO!" Hän huudahtaa seuraavaksi ja tarttuu minua kädestä ja vetää minut kädestä lähellä olevaan pikkukauppaan. Siellä hän ostaa pullon vettä ja sanoo suurieleisesti tarjoavansa minulle koko vesipullon. "Wow", ajattelen sarkastisesti ja kieltäydyn kohteliaasti, kun mies yrittää tuputtaa mulle vettä. Minulla ei nimittäin todellakaan ole jano.
Seuraavaksi hidastempoinen kävelymme jatkuu samaa reittiä pitkin. Peikkomies on mietteliään näköinen. "Tiiäk sä hei niinku, mä niinku tietäisin sillee yhen tosi romanttisen paikan mis voitais istuu niinku sillee tällee", mies sepostaa hermostuneen oloisena. Minua naurattaa hänen puhetyylinsä  ja koitan epätoivoisesti pitää naamaani peruslukemilla. "Okei, mennään sinne." Seuraavan kävelymatkan ajan mies jauhaa jostain isänsä omistamasta veneestä. "Tiiätkö mun isällä on VENE. Siis sellainen aito kallis vene. Ja se omistaa monta laivaa..." Venejutuille ei tunnu olevan loppua, ainoastaan tauko, kun saavumme hänen romanttiselle paikalleen. "Tiiäk sä hei Iina. Tää on se paikka, mihin mä vien aina mun muijat treffeille", mies huudahtaa seuraavaksi. "Mun" -sanavalinta särähtää korviini ja pahasti, mutta eniten minua järkyttää paikka, jossa olemme. Seisomme nimittäin jossain jätelavan takana olevan ränsistyneen ja ruostuneen penkin äärellä. Ajatus Peikkomiehestä ja hänen pokistaan istumassa vesipullon kanssa kyseenomaisella penkillä hymyilyttää minua. Hymyilyn  Peikkomies puolestaan ilmeisesti tulkitsee kiinnostuksena hänen laivajuttuihinsa. Siispä seuraavat puolituntia kuuntelen miehen juttuja laivoista, niiden perämoottoreiden rakenteista ja hänen isänsä veneistä. Vaikka mua siis kiinnostaa jopa penkin vieressä olevat koiranpaskat enemmän to be honest. Lopulta tokaisen, että minulla on kiire hotellille ja Peikkomies alkaa johdattelemaan minua takaisin hotellinpihalle jatkaen laivajuttujaan. Vasta kun olemme palanneet rautatieasemalle takaisin mies ehdottaa, että lähtisinkö hänen ja hänen kaverinsa kanssa hurulle. "Tuota, sori mulla on aikanen herätys aamul", kiljaisen nopeaa ja otan hatkat. Hotellihuoneella olen helpottunut. Tuota miestä, ei kyllä enää toiste. Seuraavana aamuna lähden kaupungille katselemaan alusvaatteita. Juuri kun olen saanut sovituskopissa rintsikat päälleni kuulen, kuinka kännykkäni soi. Varmaan työpaikalta ajattelen vielä unihiekat silmissäni ja vastaan puhelimeen hämmentyneenä. "Meillä mätsäs niinku sillee tosi paljon. Koska nähää sillee beibi?" kuuluu puhelimesta Peikkomiehen matala ääni. "Ööhhhh...Sori on kiire!" Huudahdan ja suljen puhelun äkkiä kauhusta kankeana. Joten lopputulos kokeilusta Hot or Not: Try absolutely NOT!





9. elokuuta 2016

Vanha suola ei janota - se kuivattaa

Tindermies nro.3. on pistänyt jälleen kerran elämäni TÄYSIN sekaisin. Tindermies kolmosesta, nimettäkööt hänet vaikka Roskisprinssiksi, olenkin jo maininnut hieman Tindertreffailua ja Lipevät lirkkumiehet -postauksissa. Sen ensimmäisen illan jälkeen, jolloin siis tapamisemme lähikaupan roskiksilla, hän ei ole jättänyt minua rauhaan. Eikä se minua sinänsä haittaa, onhan hän ihan järjettömän komea, älyttämän taitava sanoissaan ja mies, joka kääntää joka naisen pään. Ongelmana onkin, että lirkkututkani on ollut parisuhdetauolla jo kauemman aikaa, ja olin päässyt unohtamaan miten paljon lirkkuja maailma onkaan täynnä. Ja pikkuhiljaa minusta alkaa tuntumaan yhä enemmän, mitä enemmän Roskisprinssi eteeni tupsahtelee siltä, että Tinderin mies nro.3. kuuluu Lirkkumiehet -laariin. Ja miksi?
Ensinnäkin hän on stalkkeri. Joka kerta kun sanon olevani jossakin, hän seuraa minua. Jos olen syömässä hän tulee mukaan. Jos menen lenkille hän seuraa minua. Jos olen rannalla hän lösähtää viereeni. Toki voisin itse päättää, etten enää kerro hänelle, missä liikun, mutta toisaalta en halua sitä. Mikä on pelottavaa. En halua ihastua. En halua aloittaa vielä uutta, kun elän vanhalla suolalla. Vanhalla suolalla, joka soittelee minulle vielä joka ilta. Kerjää muuttamaan takaisin yhteen. Sanoo yhä rakastavansa. Mutta minä en usko. Vanhalla suolalla ei nimittäin ole edes aikaa minulle.
Joten koska eksäkin roikkuu vielä minussa, päätin jo Tinderin laittaessani, etten ihastu yhteenkään Tindermieheen ja tarvin erosta toipumisaikaa. Lisäksi en halua ihan omasta periaatteestakaan Tindermiestä, sillä se olisi niin epäromanttinen ja pinnallinen tapa tavata ihminen minun mustavalkoisesta ajattelunäkökulmasta.
Mutta hänen katseensa. Ja se hymy. Ja ne silmät. Sen miehen silmät on kuin jäätä - ne on niin siniset ja vaaleat! Sen miehen hampaat seisovat suorana ja valkoisina rivissä, hänen ruskettuneilla kasvoillaan. Ja se kroppa - mitkä täydelliset sopusuhtaiset ruskettuneet lihakset. Ja ennen kaikkea sen jutut. Hänellä on taito saada spessu olo omilla puheillaan (salee naiselle kuin naiselle), mikä on pelottavaa. Mä olen NIIIIIN myyty. Vaikka en edes ole henkisesti vielä FOR SALE.
Mutta koska hän itse aloitti stalkkauksen (muun muassa etsi minut Facesta käsiinsä, kun en antanut hänelle puhelinnumeroani), minä päätin nyt jatkaa sitä salassa, Sillä pitäähän minun nyt lirkut tunnistaa. Ja seurauksen tuloksena järkytyin. Facebookissa hänelle tulee melkeinpä joka päivä uusia kavereita: kaikki naispuolisia ja näyttävän näköisiä. Ja jokainen niistä naikkosista vieläpä on eri työpaikassa kuin hän ja opiskelee eri alaa kuin hän. Mikä kertoo puolestaan siitä, että he ovat hänen uusia tindermätsejään, mitkä hän on itse etsinyt luultavasti omalla taustatyöllään käsiinsä, kuten minutkin. Hän on obviously hyvä lirkkumies, sillä sai minullekin tosi spesiaaliolon etsimällä käsiinsä Facebookista ilman, että kerroin edes sukunimeä. Hän on selvästikin oikee ammattilirkku ja harjoitellut lirkkuuttaan jo monta ikävuotta. Ehkä lirkkuus on jopa hänen verissään.
 Instagramissa puolestaan hän tykkää jatkuvasti yhden tietyn naisen tissikuvista ja blondien posetuksista. Ymmärrän, että mies haluaa ihailla naiskaunetta. Mutta että tollainen määrä naisia jo pelkässä somessa ja jos hän kerran NIIIN minusta välittäisi, ei hänellä olisi koko ajan tarvetta tykätä muiden naisten kuvista. Ja hän haluaisi puhua edes joskus muutakin kuin läpänheittoa ja epäselviä flirttejä. Pitää taas muistuttaa itseään siitä, että lirkkumies on ehtivä. Roskisprinssi yksi ilta vielä sanoi mulle viestissä, että naiset rakastaa huomioo. Ja tottahan se onkin. Ja huomiota hän antaakin. En voi olla miettimättä, kuinka monen naisen perässä hän tälläkin hetkellä juoksee (siis ihan oikeasti kirjaimellisesti juoksee). Kun itse menin lenkille, hän juoksi perääni tai siis perässäni. Vai miten toi nyt järkevästi sanotaan.
Mutta kuitenkin anyways hälytyskelloni alkoivat viimein tänään soida ja myönsin itselleni tänään, että hän on Lirkku. Aito lipevä lirkku. Luomulirkku suoraan lipeäkalojen kasvatusaltaista. Ja luultavasti vieläpä oikea sarjalirkuttelija. Yksi ilta hän vielä kertoi, kuinka viesti minulta piristi hänen päiväänsä. Kuinka lipevää!!! Ja NYT minun täytyy unohtaa hänet. En tiedä tuleeko se olemaan helppoa - tai oikeastaan tiedän. Se ei tule olemaan helppoa. Mutta ehkä minun on mentävä uusille treffeille, jotta voin unohtaa hänet - vaikka heti huomenna. Ja minun täytyy unohtaa ne kaikki kerrat, kun hän muka vahingossa yritti koskettaa minua. Kuten eilen kun kerroin meneväni kävelylle ja hän etsi minut lähistöltä ja koitti ottaa läheisyyttä muka hipaisemalla minua. Minä tietysti torjuin hänet, yhä vanha suola mielessäni.
Kiusallisinta tulee olemaan sivuaineopinnot, joilla olemme luultavasti samoilla kursseilla ja se, että hän on melkein naapurini sekä käy samassa ruokakaupassa aina. En siis VOI välttyä hänen näkemiseltä. Mutta pakkohan hänet on unohtaa. Lirkkumiehet kuuluvat mun roskikseen. Eiku ei. Lähikaupan roskikseen tietysti.

5. elokuuta 2016

Lähtisitkö silloin kanssani järvelle?

Deittaileminen ei varmaan koskaan ennen ole ollut niin helppoa kuin nykyisten deittisovellusten myötä ja toisaalta taas niin vaarallista. Kuvat eivät todellakaan vastaa useinkaan sitä todellisuutta, ja äijällä voi olla ikää tosiaankin sen, mitä väitti plus kymmenen tai toisetkin kymmenen vuotta lisää. Siksi erityisesti Tinder- ja muita nettideittejä sopiessa kannattaa tapaaminen (ainakin ensimmäiset kolme kertaa) sopia julkiselle paikalle. Ja miksi?
Itse tapasin netissä kaksi vuotta sitten aivan ihanan ja mahtavan oloisen tyypin. Kävimme yhden kerran keilaamassa pikaisesti ja sen jälkeen päätin mennä hänen luoksensa "kahville", kun hän minut kyläänsä pyysi. Itse siis ajattelin kyseisen tapaamisen siis oikeasti olevan pelkät kahvit vielä silloin. Nykyään onneksi tiedän jo, että teekutsut tarkoittaa miehelle vain yhtä asiaa.  Aivan ihastuksissani marssin kyseisen henkilön kämpille ja oven aukaisee pitkä ja hoikka mies, joka tarttuu minusta kiinni ensimmäisenä kun astun ovesta sisään ja pyytää viereensä sohvalle. Ja samantien hän rupeaa ehdottelemaan ja yrittää repiä minulta vaatteet päältäni. Luojan kiitos tyyppi on niin hento ruumiinrakenteeltaan, että saan itseni revittyä hänen otteestaan irti, otettua hatkat ja puettua vaatteet takaisin ylleni. Ja tämä tapaus on vain yksi esimerkki niistä lukuisista samankaltaisista kerroista, jolloin Iina 18-vee sopi ekat tai tokat treffit jätkän kämpille. Pahin oli ehdottomasti kerta, jolloin sovin ekat treffit nettideitin kaa hänen asunnolleen (Iina mitä?!?). En tekisi niin koskaan enää. Perillä kyseenomaisen nettideitin kämpillä odotti ensinnäkin aivan erinäköinen tyyppi kuin kuvissa oleva vaaleahiuksinen urheilullinen komistus. Kun aukaisin kämpän likaisen oven, sisällä seisoi pyöreähkö, juustonaksupussi kädessä seisova limainen lurjus, joka koko leffankatsomisen ajan yritti lääppiä mua. Never again! Enkä varmasti ole ainoa, jolla on vastaavanlaisia kokemuksia ekoista, tokista tai kolmansista treffeistä ei-julkisille paikoille.
Siispä mikä olisi hyvä PAIKKA ja AIKA, ekoille ja ties kuinka monille treffeille ennen kuin olet 100 prosenttisen varma, että tyyppi on järkevä ja luotettava? Ensinnäkin ajankohdista voin sanoa sen, että treffien aikatauluksi ei missään nimessä sovi yö tai myöhäinen ilta, vaan paras aika on alkuilta eli noin kello neljän ja kuuden kieppeillä, viimeistään ennen klo kymmenen (eli jos haluat olla järkevä noudata jokateinin kotiintuloaikoja, vaikka et olisikaan enää teini). Viikonpäivistä paras on mielestäni ehdottomasti viikonloppu, omana suosikkeini sunnuntai tai lauantai. Viikonloppuna on yleensä molemmilla sopivasti aikaa eikä treffeillä ole silloin turhan kiireistä tutustua toiseen. Ja paikoista haluan sanoa sen verran, että vältä syrjäisiä paikkoja tai metsiä, ja näe mileuiten paikalla, jossa on paljon ihmisiä. Alle kokosin vielä listan lempparitreffipaikoistani ja vinkeistä, mitä tehdä ekoilla treffeillä.

1. Kahvila - Varmaankin se kaikkein yleisin, tylsin ja kuivin paikka ensimmäisille treffeille, mutta toisaalta varma ja luotettava valinta. Kahvila on myös siitä hyvä, että siellä on helppo keskustella ja toisen ääni kuuluu, toisin kuin esimerkiksi yökerhoissa. Yökerhot ekana treffipaikkana - Ehdoton nou nou, ainakin itselleni!

2. Luonto! Järven ranta esimerkiksi näin kesällä on loistava paikka ekoille treffeille. Nappaa mukaan piknikmatto, hieman eväitä (esim. mansikoita sekä jotain hyvää juotavaa) ja rennot kesävaatteet. Muista valita kuitenkin sellainen ranta, jossa on ihmisiä ja ajankohtana mieluiten päivä!

3. Kävelylenkki - Sovi vaikka pieni kävelylenkki lähellä olevalle suositulle lenkkipolulle, yksinkertainen ja halpa valinta (siis hinnaltaan) sekä helppo keskustella.

4. Keilaaminen - Keilaaminen on sopivan hidastempoista liikuntaa treffailuun, katso vaikka Justin Bieberin Baby -musavideosta!

5. Valitse jotain omaperäistä, vaikkapa harrastukseesi liittyvää ja jotain mikä on omalla mukavuusalueellasi! Sillä omalla mukavuusalueellasi olet luultavasti parhaimmillasi. Esimerkiksi jos harrastat kiipeilyä ehdota, vaikkapa treffikumppanillesi, että tapaatte kiipeilyhallilla.

Lisänä voisin sanoa, että huonoja treffipaikkoja ovat omasta mielestäni ainakin leffateatteri, koska siellä ei pysty kunnolla puhumaan tai keskittymään toiseen ihmiseen. Ravintolat ja syöminen ovat myös miinuksen puolella, koska ainakin opiskelijan budjetille ne ovat liian kalliita ja toisekseen ekat treffit muutenkin jännittävät paljon ja syöminen tuo lisää stressattavaa treffeille. Vinkkini on, että vältä kalliita treffipaikkoja ja suosi julkisia ja helppoja tekemisiä. Jos et muuta keksi niin Let`s zumba!!!

3. elokuuta 2016

Ei yksinäinen unta saa

18-vuotiaana voi päätyä tekemään mitä vaan. Vaikka tekemään jotain aivan hullua ja järjetöntä. Kuten rakastumaan. Rakastumaan tahtomattaan, äkillisesti ja yllättäen. Rakastumaan itseään seitsemän vuotta vanhempaan mieheen. Mieheen joka on rauhallinen, kiltti ja söpö.
Siihen rakastumiseen kuului muun muassa kahvin juominen, vaikka kahvia inhoankin ja siitä tulee vatsa kipeäksi aina kun kulautan sen alas. Siihen kuului ne vaaleanpunaiset silmälasit, joista kaikki kukkahattutädit aina varoittaa. Ne silmälasit joiden läpi ei näe mitään muuta kuin toisen hyvät puolet. Kunpa sellaiset silmälasit voisi säilyttää aina kaikkia ihmisiä kohtaan. Toisaalta sinisilmäisyys on vaarallista, sillä uskot kaikkeen ehdoitta, luotat kaikkeen, Sellaisiinkin asioihin, joihin ei pitäisi. Ja kun se silmälasivaihe loppuu noin kahden vuoden yhdessäolon jälkeen ja hukkaat ne lasit johonkin nurkkaan sinulle tulee kriisi. Entä jos en valinnut oikein? Millaisia muut miehet olivatkaan? Tälläistäkö se loppuelämä sitten oikein on? Toki meillä oli muitakin ongelmia...ja PALJON.
Siihen silmälasivaiheeseen kuuluivat myös lukuisat lattialla nukutut yöt eri huoltoasemien parkkipaikalla pussailua unohtamatta... Ennen kaikkea siihen kuului yhden kuukauden tutustumisen jälkeen yhteenmuutto (Iina, mitä ihmettä?). Muistan kuinka ajattelin silloin, että on sama asia muuttaa yhteen toisen kanssa, kun olemme muutenkin niin paljon yhdessä :D. No voin tehdä nyt jälkikäteen jymypaljastuksen. Ei se nimittäin ollutkaan. Samalla muutto oli myös muutto uudelle paikkakunnalle, muutto ensimmäiseen omaan kotiin vanhempien luota ja ensimmäiseen yhteiseen kotiin uuden avomieheni kanssa ja samalla tutustuminen häneen.
Sen jälkeen ehdimme muuttaa vielä toiseen kotiin ennen kuin päätin, että nyt on tauon paikka. Aikaa, ilmaa, raitista happea ja riidatonta elämää. Oli pakko saada aikalisää. Ja nyt on jo kolmas kuukausi kun asun omillani. Ensimmäisen kuukauden muistan olleen pelkkää suolaisten kyynelkanavista tulevien palleroiden vääntelemistä ja nyt vasta voin sanoa tottuneeni. Tottuneeni siihen, että saan nähdä ketä vain ja milloin vain. Tottuneeni siihen, ettei yksinäinen aina unta saa, mutta kun on tarpeeksi väsynyt se uni tulee joka tapauksessa. Tottunut siihen, että miehiä on yhtä monenlaisia kuin tonnikalapurkkeja ja kiivilajeja, kun olen taas pitkästä aikaa treffeilläkin käynyt. Tottunut siihen, että minun pitää osata aukaista tonnikalapurkkini ekaa kertaa elämässä itse. Tottunut siihen, että minun täytyy pestä vessanpytty. Tottunut siihen, että kun on minun pyykkivuoroni niin en pyykkää kenenkään miehen likaisia boksereita tai haisevia sukkia. Tottunut siihen, että herään aamulla pesemään hampaani yksin. Tottunut siihen, että kukaan ei ota minua kainaloon herätessäni aamulla ja hiusten ollessa kiharalla kuin pölypallero ja tottunut siihen, että kun tulen baarista kotiin kännissä en voi hoiperrella sen saman tutulta tuoksahtavan miehen viereen.
Toisaalta on ihanaa, kun voi roikkua bileissä niin myöhään kuin ikinä haluaa ja kun tulet takaisin kämpille voit vain napata suklaalevyn ja mussuttaa sitä niin isoon ääneen kuin vain hyvältä tuntuu (kunhan alakerran söpöläisnaapuri ei herää). Erosta huolimatta myönnän, tunnustan ja paljastan, että olen onnellinen. Sen näkee jo vaa`asta. Mitä onnellisempi olen, sen enemmän painan. Ennen eroa painoin viisi kiloa vähemmän ja olin reippaasti alipainoinen. Ei huvittanut syödä ja masensi. En nauranut, en itkenyt. Unohdin miltä tuntui olla onnellinen. Tänään heräsin aamulla. Otin kaakaota ja suolakeksejä. Muistin taas olevani onnellinen. Muistin, että onni tuntuu tältä.




2. elokuuta 2016

Ei löytynyt onnee Onnelasta

Huh, kerrankin yksi harvinaisen tavallinen baari-ilta parhaan ystäväni Elinan ja poikien kanssa (kaveripoikia kaikki kolme siis). Vaiko sittenkään?
Tanssimme poikien kanssa baarin (jälleen kerran Lihatiski) täpötäydellä tanssilattialla lauantai-iltana ja yhtäkkiä Elina ilmoittaa menevänsä vessaan. Minä tietysti lähden Elinan mukaan jättäen pojat jammailemaan keskenään. Matka vessaan ei kuitenkaan suju niin rauhallisesti, kuin olen se kuvitellut menevän ja ennen vessan ovelle pääsyä huomaan, että olen hitaan ja sammaltavan tahtini vuoksi hukannut Elinan, joka kiirehti vessaan juosten oksentamaan (liikaa mustikashotteja taas...). 
About baaritiskin kohdilla minut pysäyttää nuori, ei kuitenkaan mikään teini-ikäinen mies, joka on pitkä ja hoikka. Hän esittäytyy Lasseksi ja tiedustelee, että voisinko auttaa häntä. Intopinkeänä holin vaikutuksesta vastaan, että tietysti ja tiedustelen, että miten. "No, meillä oli poikien kanssa tänään sellainen veto, että kuka löytäisi tyttöystävän tänä iltana. Joten mietin, että voisitko sinä kenties esittää tyttöystävääni tämän illan ajan?" Hän tiedustelee. "Okei, kunhan ei mitään fyysistä kontaktia ja vain tämän illan", sönkötän humalaisena vastaukseksi. "Selvä se, vastineeksi saat tilata, minkä drinksun ikinä vain haluat mun piikkiini, kun ilta on ohi", mies vastaa ja hymyilee vienosti. 
Seuraavaksi Lasse tarttuu minua kädestä ja ohjaa kavereidensa luokse. "Hei kaikki, tässä on minun tyttöystäväni Iina", Lasse esittelee minut kuudelle kaverilleen. Kaverit tuijottavat minua epäuskoisena ja hämmentyneenä ja hymyilen hieman vaivautuneesti tekopirteää kaljahymyäni. "Näinköhän?" Yksi heistä sammaltaa ja alkaa heti tentata minua. "Mikä on Lassen lempiväri, missä Lasse käy salilla ja missä tapasitte", kuuluvat seuraavat kysymykset ja niinpä aloitan kertomaan vuosisadan kännisintä rakkaustarinaa, jota Lasse seuraa vierestä hieman huvittuneen oloisena. 
"Tapasimme Lassen kanssa kolme vuotta sitten, kun olin kalassa. Siinä minä pistin kumpparit jalkaan ja hyttysverkon päälle ja menin lähijärvelle kalaan. Ja Lasse. Siellä hän seisoi.", huokaisen draamaattisesti.ja luon kännisen silmäyksen Lasseen. "Käymme samalla salilla lassen kanssa ja Lassukalla on sama lemppariväri kuin minulla", jatkan kysymyksiin vastailua, kunnes joku koputtaa selkääni. "IIIIINA!", mihin sä katosit, oon ettiny sua joka paikasta", Elina huokaisee ja luo hämmästyneen silmäyksen Lasseen. "Ja kuka toi jätkä taas on?" Hän huokaisee ja minä pistän äkkiä käden Elinan suun eteen vetäen hänet sivuun ja sanon, että hän on vain tosi kännissä muille. Seuraavaksi talutan Einan takaisin poikien luo tanssimaan ja kerron matkalla Elinalle vedosta. Eina ymmärtää shoteista huolimatta ja jatkan takaisin Lassen luo hoipertamista. Parin epäuskottavan rakkaustarinan jälkeen alkaa olla jo hitaiden vuoro. Lasse tarttuu minua kädestä ja vetää minut Lihatiskin tanssilattialle. Kaiuttimista alkaa soida "Lupaan olla sun", Lasse vetää minua itseään vasten ja haistan kauas ällöttävän minttuviinan löyhkän. "Tule vain rohkeasti lähemmäs", Lasse kuiskaa hoipertaessa minun kanssa tanssilattialla ja tunnen, kuinka oksennus melkein nousee kurkussani. "Älä arastele hani", hän kuiskaa seuraavaksi ja laittaa kätensä takapuoleni päälle. Siinä vaiheessa tsemppaan itseäni ajatuksella kalliista drinkistä. Ja niinpä jotenkuten kestän tanssin lipevän ja haisevan miekkosen kanssa loppuun juopuneen olotilan ja tulevan drinkin voimilla. Kun Lupaan olla sun -kappale on ohitse huokaisen helpotuksesta ja kävelemme Lassen kanssa baaritiskille. En osaa päättää mitä joisin, joten Lasse tilaa minulle jekkubatterin. Sitten muistan, kuinka inhoan Jekkubatteria ja kun elina kömpii tanssilattialta jonkun miehen seurasta lykkään batterin hänelle ja sanon "Juo". Drinksun juotuaan Lihatiski sulkee sopivasti ovensa ja menemme ulos poikien kanssa porisemaan. Selkä oveenpäin juttelen pojille ja Elinalle, kunnes Elinan silmät pyöristyvät lautasen kokoisiksi ja hän huudahtaa "Iina, katso!" Käännyn katsomaan taakseni, mutta liian myöhään. Märkä, limainen, pusu. Iljettävä viinalta haiseva. Suoraan huulilleni. Lasselta. Lähden juoksemaan äkkiä pakoon ja takaa kuulen kuinka pojat nauravat:  "Wow, Iinalla on taas uus." "Ei enää vetoja, ainakaan kännikalojen kanssa", päätän. Voi kuinka miehen voisikin löytää yhtä helposti kuin Pikatsun...






1. elokuuta 2016

Lipevät lirkkumiehet

Tinderin mies nro.3., josta kirjoitin Tindertreffailua -postauksessani aiemmin, on saanut minut pohtimaan, mistä tunnistaa lipevän miehen. Lipevän miehen tunnistaminen on taitolaji, jota jokaisen itseään kunnioittavan sinkkunaisen kannattaa ehdottomasti harjoitella. Sillä ajan haaskaaminen lipevään mieheen on sama kuin pesisit vessanpönttöä aina uudestaan ja uudestaan saamatta sitä koskaan puhtaaksi. Toki lipevät miehet voivat tulla kyseeseen, silloin kun haluat itsekin pitää hauskaa vain yhden illan ajan, mutta itse en ainakaan yhden illan jutuista välitä.
Yleensä tunnistan lipevän miehen (nykyään siis), mutta en ole tindermies kolmosesta vielä varma, onko hän lipevä vai ei. Joidenkin miesten lipevyyden tunnistaminen kun vaatii oman aikansa. Joten ohjeeni miesten suhteen on, että käytä deittailuaika harkiten äläkä hötkyile, jos haluat pitää itsesi poissa pleijereiden ulottuvilta. Joka tapauksessa kokosin alle listan asioista, jotka viittaavat siihen, että mies, jota tapailet on mahdollisesti lipevä.

1. Miehen kännykkä pitää ääntä koko ajan, ja siihen tulee jatkuvasti viestejä. Toki hänellä voi olla ylihuolehtivainen äitikin, joka soittelee hänen peräänsä, mutta valitettavan usein kyseessä on naislauma, joka vastailee hänen tuhansille naisille lähettämiin viesteihinsä.

2. Mies tykkää Facebookissa vähäpukeisten naisten kuvista ja sivuista. - You know ne isotissiset blondit naiset, jotka esittelevät perseitään Instassa ja Facessa ja Snäpissä.

3. Kuulet kaveriltasi, että mies on ehdotellut myös hänelle samoja asioita kuin sinulle.

4. Mies valehtelee, että on kotona, vaikka on oikeasti baarissa. Lisäksi muutkin valheet (paitsi valkoiset) viittaavat siihen, että mies on mahdollisesti lipevä lipeäkala.

5. Mies sanoo rakastavansa sinua jo toisilla treffeillä, pahimmassa tapauksessa jo ensimmäisillä.

6. Mies on ERITTÄIN hyvännäköinen. - Valitettavan usein, ei tietenkään aina, näillä miehillä on naisia joka sormelle eikä ihan puhtaimmat jauhot pullissaan.

7. Heti kun katseesi välttää miehestä, miehen katse kiinnittyy jo seuraavaan naiseen. - Tämän voit varmistaa seuraamalla miehen katsetta, vaikkapa kaupan näyteikkunasta vaivihkaa. Toki on normaalia, että heteromies ihailee naiskauneutta, mutta jos hän kuolaa joka naisen perään, niin mies saa lirkkumiestestistä yhden pointsin lisää.

8. Suurin osa miehen Facebook-kavereista on naisia ja mies viihtyy koneella turhankin paljon, vaikka ei ole nörtti. Hox hox! Muista erottaa nörttimies lirkusta: nörttimiehen tunnistaa hienhajusta, änärin pelaamisesta ja rasvaletistä.

9. Mies kehuu sinua vain ulkonäön osalta eikä hän ole kiinnostunut sinun voinnista tai tekemisistä sen enempää kuin seksistä naapurin Jorman kanssa.

10. Mies ei kerro, mitä on tehnyt päivän aikana. Ja kun kysyt, mitä hän on tehnyt, hän ei vastaa tai empii pitkään. - Vaikka haluaisit kuinka olla ainoa, hän on luultavasti käynyt samana päivänä kuin näkee sinua, jo kolmilla tindertreffeillä, vaihtanut viiden naisen kanssa puhelinnumeroa ja pussaillut kahdeksan blondin kanssa. Lirkkumies on ehtivä.

11. Mies iskee silmää. ;)

12. Mies koittaa ottaa heti läheisyyttä.

13. Mies lähettelee jo tutustumisvaiheessa silmäniskuhymiöitä ja pusuemojeita.

14. Törmäät joka nurkalla miehen exiin. - Toki voi olla, että hänellä ei vaan ole vielä tärpännyt kenenkään kanssa, mutta todennäköisempi vaihtoehto on, että mies vaihtelee naisia kuin sukkapareja.

15. Miehen suudelmat ovat limaisia. - Varo kielareita!!!

16. Mies latelee kohteliaisuuksia solkenaan - Esim. Voi kun olet kaunis!

17. Mies saa sinun olosi erityiseksi ja aivan ainutlaatuiseksi, tai ainakin yrittää saada - Esim. Sä olet jotain niin erilaista, kuin muut naiset...

18. Mies on puhelinmyyjä. - Varokaa vain, puhelinmyyjät ovat usein turhankin hyviä puheissaan!

19. Mies tekee varta vasten sinulle oman kappaleen. - Kitara käteen ja ikkunan alle rämpytteleen! Kyllä ne jotku muusikkomiehet osaavat ;)

20. "Tämä on rakkautta ensisilmäyksellä." - Ja mies sanoo tämän heti tavatessaan sinut ensimmäistä kertaa.

21. Miehen partavesi tuoksuu kilometrien säteelle, hänen hiuksensa ovat täynnä geeliä ja hän liikkuu isänsä ostamalla punaisella avoautolla.

22. Miehen ego on hänen sieluaan suurempi. Pahimmassa tapauksessa niin suuri, ettei mahdu edes ovesta sisään.

23. Mies ehdottaa ensimmäistä tapaamista kotonaan tai sinun luona - Meille vai teille? ;)

24. Mies haluaa tavata sinua vain iltaisin. - Älä ala kenenkään uninalleksi!

25. Miehellä on valtavat muskelit. - Muskelit ovat monen naisen mieleen, monet naiset puolestaan lirkkumiehen mieleen.

Ja vielä lopuksi, jos vinkit eivät auttaneet sinua miehen lipevyyden selvittämisessä tässä perusvarma pleijeritesti (ei kuitenkaan yhtä varma kuin kaupan raskaustesti): Kokeile parhaan kaverisi kanssa, mitä tapahtuu, kun bestiksesi alkaa juttelemaan jätkälle, jota deittailet/jonka kanssa seurustelet. Minä ja Elina kokeilimme kerran minun seurustellessa, mitä tapahtuisi, jos Elina ehdottaisi silloiselle poikaystävälleni (olkoon hänen nimensä vaikka Samuel) treffejä. Samuel vastasi Elinan viestiin, että mikä ettei. Ja siinä vaiheessa vasta tajusin, mikä lirkku Samuel onkaan! Sitä ennen en ollut yhtään edes tullut ajatelleeksi, että Samuelkin voisi kuulua joukkoon lipevät miehet. Siispä laitoin välit poikki Samueliin silloin ja elämääni kuului yksi lirkkumies vähemmän.



Maailman kamalin iskurepla

Tänään jäin miettimään, miten eri tavalla miehet lähestyvät baareissa verrattuna Tinderiin. Lopputuloksena päädyin siihen tulokseen, että olitpa baarissa tai et niin iskureplat ovat ERITTÄIN harvoin hyviä...

Baareissa kuultua:

1. Wow! - Eräs mies pysähtyi kerran sanoakseen vain, että WOW ja sen jälkeen kysyi minun nimeäni. Koska mies ei kuitenkaan erityisemmin sykähdyttänyt minua kerroin hänelle vain kaverini nimen :D

2. Hei! Olen putkimies. - Tätä jäin miettimään pitkäksi aikaa, että mitäköhän mies tuolla tarkoittaa. Jälkeen päin mietittynä en ehkä edes halua tietää...

3. Hei! Olen ensihoitaja - Edelleenkään nämä ammattinimikeiskureplayritykset ei muhun toimi. Piste.

4. Oho, kylän kuumin misu! Asun tos nurkan takana, tuukko messiin? - Jösses, minä mihinkään tuntemattoman luo lähe heti.

5. Olisin kiinnostunut tutustumaan sinuun ihmisenä - Tämä oli ehkä yksi ihanimmista kommenteista, jonka olen baarissa kuullut :)

6. Meillä ois sängyssä paikka sulle, mun ja mun kaverin välissä siis! - Hyi, ei ikinä!

7. Mitäs juotavaa saisin tarjota? - Hae mulle yks maito. Eiku ei, sittenkin se kallein shamppanja, jolla on hintaa ainakin tonni.

Tinderin uusimmat:

1. Jos kaikki höpötykset sikseen, ja jos näin kesähelteillä niin haarat levälleen? :) - Tää oli kamalin ja törkein iskurepla ikinä!!!

2. No mitäs hei Iinan keskiviikkoiltaan? - Liian peruskauraa.

3. Onko se Iina käyny hillassa? - Tää oli söpö! Luonnonläheiset iskureplat on yleensä just niitä luontevimpia ja toimivat varmaan muillekin naisille hyvin.

4. Moikka moi! Miten meillä Iina menee? - Tyrkky!

5. Puhelinnumero ja alla kommentti: tosta mut saa parhaiten kiinni - Muuten hyvä, mut en ees tunne sua!

6. Mitä sinne - No mitäpä tänne, mitäs sinne? Voiko enää tylsempää keskustelua olla...

7. Haluuks hengata mun kans tänää? - Sori, en kyl suakaan tunne.