Valepalomies

Tiettyjen asioiden luulee tapahtuvan vain saduissa. Ennen kuin ne sitten sattuvat omalle kohdalle. Kuten sellaisten, että tavallisena sunnuntai-iltana marssit kauppaan hiukset sutturalla ja naama myttyrällä ostamaan kurkkuja herättäen jonkun miehen huomion. Kun sä siis näytät siltä kuin olisit juuri nielenyt kilon linnunpaskaa, sulla on paha päivä ja laulat vaan sun mielessä James Bluntin Bad Dayta. Ja se mies keneltä huomiota saat (olematta tällä kertaa edes mitenkään huomiohuora) juoksee sinun perääsi vihanneshyllylle ja huutaa sulle, mikä sun nimi on. Ja siis selvinpäin.

Mulle tutuimmat saalistamisympäristöt eiliseen asti olivat vielä baari (especially Lihatiski), Tinder, roskis, pyykkitupa ja koulu. Mutta vihanneskaupparakkaus oli mulle jotain aivan uutta. Ja suloista! Oikeastaan vihanneskauppakohtaaminen ei olisi voinut olla enempää suloisempi tapa tavata tuleva elämänkumppani. Joten kun se mies, joka näytti hieman epäsiistiltä ehkä vähän siltä, ettei olisi kammannut hiuksiaan viikkoihin ja oli hieman vanhahkon oloinenkin kysyi mun numberii, mä mietin vain ja ainoastaan sitä lausetta, jota kaikki mua viisaammat tädit jauho enemmän kuin pennepastaansa kun mä erosin: Se uusi rakkaus odottaa sinua Iina jo nurkan takana! Ja mä mietin mietin ja mietin sitä lausetta ja niinpä se lause muokkas itse itsensä uuteen muottiin mun suuressa viisasta viisammassa päässä: "Iina, se uusi rakkaus odottaa jo sinua ihan kurkkuhyllyn vieressä!"

Niinpä juttelimme kurkkuhurmurimiehen kanssa aikamme vihannesosastolla ja kun mies ehdotti kahveja suostuin oitis antamaan hänelle numeron. Ja mulla ei ollu enää no longer bad day. Soitin heti Elinalle kohtaamisesta ja hän jauhoi mulle, ettei oo aprillipäivä ja ettei kukaan täysjärkinen mies kysy ruokakaupassa kenenkään numeroo. Mutta mä en uskonut, vaan innoissani googlettelin jo tulevan treffikumppanin nimee netist. Ja okei netistä selvis, että mies oli mua viistoista vuotta ja risat vanhempi, mutta sehän ei menoani haitannut. Sillä mies sanoi olevansa palomies! Ja mielessäni lauleskellen This girl is on fire sovin palomieskurkkumiehen kanssa treffit jo maanantaiksi päivälle.

Sovimme näkevämme miehen kanssa keskustassa eräässä tavallisessa ravintolassa. Koska taivaalta satoi vettä kaatamalla mies tuli hakemaan minut asuntoni ovelta pienellä sinisellä autollaan (mitä luxusta!). Mies hymyilee minulle ei-niin-valkoiset (nuuskahampulit) hampaat vilkkuen ja tervehtii mua matalalla äänellään astuessani autoon. Hymy ei kuitenkaan säväytä minua sen kummemmin ja reippaasti istun rähjäiseen autoon hänen viereensä. Ja heti kun tungen perseeni penkkiin, niin hän tarttuu minua kasvoista kiinni ja antaa pari reipasta suudelmaa suulleni. Ja en mä niitä suukkoja muuten ois pistäny pahakseni, mutta hänen hengityksensä haisee rehellisesti sanottuna pahemmalle kuin voin kuvitella yhdenkään haisulin hengityksen haisevan. Joten työnnän itseäni penkillä kauemmas hänestä ja onneksi hän näyttäisi tajuavan vihjaukseni.

Ravintolaan saavuttuamme sade on loppu ja mietin, miten voisin livahtaa paikalta pois hyvän sään aikana, sillä automatkan perusteella saattoi jo päätellä, että ikäero voisi muodostua esteeksi. Miehen lempipuheenaihe kun tuntui olevan politiikka ja sienestys. Päätän kuitenkin suhtautua uuteen palomiestuttavaani positiivisesti ja viedä treffit loppuun asti kunnialla. Istahdamme ravintolan punaisille penkeille ja mies haluaa tarjota minulle kolmen ruokalajin illallisen ja mä ooon NIIIN hämmentynyt. Palomiehillä täytyy olla kovat liksat mietiskelen lukiessani kalliin oloisen ravintolan ruokalistaa. Ruuat tilattua mies utelee jo tulenko hänen luokseen katsomaan leffaa ruuan jälkeen. "Katsellaan sitten", vastaan hänelle hieman yllättyneenä hänen hätäilystään. Seuraavaksi utelen häneltä hänen palomiehen työstään: "Onkos ollut hurjia tilanteita töissä?" utelen suu pyöreänä mieheltä. "Itse asiassa pakko myöntää sulle nyt, en ole palomies..." Mies naurahtaa ja hohottaa tyytyväisenä. Siinä vaiheessa tarjoilija tuo eteeni keitetyt perunat ja mulla alkaa keittää pahemman kerran päässäni. Mies valehteli jo heti alkuun, tästä ei hyvää seuraa. Syömme ateriamme nopeasti ja miehen maksettua laskut hän vain röyhkeästi ilmoittaa vievänsä minut hänen kotiinsa ja että minun kotiini hänellä ei ole enää kyytiä tarjota. Niinpä päätän, että minähän en enää antipalomiehen mukaan lähde ja pistän tassua toisen eteen ja sanon hänelle heipat. Mies jää ihmeissään tuijottamaan perääni, kun juoksen pahan sään eli sateen taas alkaessa bussipysäkille. Todeten, että Elina oli sittenkin oikeassa... Kukaan täsjärkinen ei tuu kaupassa iskeen.