17. heinäkuuta 2016

Tindertreffailua

Takana kolmet ensimmäiset tindertreffit. Mitä niistä jäi käteen?
Mies nro.1. Kertoo viestitellessä olevansa hyvin urheilullinen, kiinnostunut täsmälleen samoista asioista ja kaikinpuolin mukavan ja herttaisen oloinen. Tapaamme auringonpaisteen porottaessa kirkkaalta taivaalla kirjaston lähellä. En ole tunnistaa miestä. Hän istuu penkillä auringossa löhöten ja katson ihmeissäni voiko se olla hän. Hän näyttää huomattavasti nuoremmalta kuin kuvissaan. Tulen hänen eteensä ja hän ryntää saman tien halaamaan minua. Halaaminen tuntuu minusta turhankin tuttavalliselta, emmehän ole jutelleet kuin vasta muutaman päivän. Jatkamme kävelyä ja mies ehdottaa jäätelön syömistä. Jonotamme jäätelöä jonossa ja mies vaikuttaa hermostuneelta ja punastuneelta. Istumme penkeille ja juttelu jatkuu ja tunnen, kuinka jäätelö virtaa pitkin poskiani ja käsiäni. En ole mikään siistein ihminen syödessä, varsinkaan jäätelön kanssa - se kun tuppaa sulaamaan turhankin nopeaa.
Jätskien jälkeen mies ehdottaa, että kävelisimme lähellä olevalle rannalle. Siellä hän haluaisi kuulemma syödä toiset jätskit. Toivottavasti se oli vitsi. Jo puoli välissä matkaa hän huohottaa aivan hiestä märkänä ja valittaa kuinka ei jaksa enää. Ja hän kun kertoi minulle juoksevansa maratoneja. Sitten hän yrittää koko ajan tulla kävellessämme lähemmäs ja minä taas aina astun askeleen taaemmas. Ei hyvä. Päästyämme rannalle mies haluaa katsoa maisemia. Tuntuu että treffit jatkuvat loputtomiin ja töksäytän, että minulla on kiire kotiin. En osaa suunnistaa kovin hyvin rannalta kämpilleni, ja mies kertoo osaavansa parhaimman ja nopeimman reitin pois sieltä. Siispä seuraan häntä. Joudun eksyksiin ja vasta yli tunnin päästä olen päässyt kotiini. Kämpillä minulle tupsahtaa viesti, joka kuuluu: "Olit kyllä kuuma pakkaus." Okei, never again, on seuraava ajatukseni.
 Mies nro .2. Mies on samanikäinen kuin minä ja en ole sitten edellisen exäni ketään oman ikäistä miestä nähnytkään, kuin vahingossa tai ohimennen. Ne kun tuntuvat monesti olevan liian lapsellisia vielä. Halusin kuitenkin nähdä kyseenomaisen miehen vahvoista ennakkoluuloistani huolimatta, koska hän vaikutti viestitellessä niin mukavalta. Näemme eräässä kahvilassa ja kun hän näkee minut hänen suunsa loksahtaa auki. Hieman ujohkon ja pitkän oloinen mies tervehtii ystävällisesti ja menemme ottamaan kahvia. Hän kertoi olevansa oikein puhelias, mutta nyt hän vaikuttaa hieman ujolta. Kaikin puolin mukavan oloinen, mutta tuntuu toisaalta kuin olisi teinin kanssa kahveilla. Hänen puheenaiheensa koskevat lähinnä pleikalla pelaamista, materiaa ja rahaa. Okei tämä ei ole tyyppiäni ja treffit on saatava nopeaa päätökseen. "Hmm kahvila taitaa mennä kiinni", sanon vaikka olen aika varma, ettei se mene vielä kiinni. "Niinpä taitaa", mies nro 2 vastaa ja lähdemme nopeaa pois kahvilasta. Jo bussia odottaessani minulle tulee viesti mieheltä: "Oli kiva nähdä, koska nähdään uudestaan?" "Huh, onneksi ne loppuivat",  huokaisen.
Mies nro.3. En enää kolmatta kertaa aikonut ketään Tinderistä tavata, mutta kyseisen henkilön kanssa minusta tuntuu, että voisin tippua sängyltä alas, kun nauran hänen jutuilleen. Hän on kuvissa erittäin hyvännäköinen ja lihaksikkaan ja urheilullisen oloinen. Emme sovi varsinaisia treffejä, koska hän asuu melkein naapurissa. Tapaamme kaupan pihassa, kun olen hakemassa ruokaa. Olen järkyttynyt. Hän on aivan tajuttoman hyvännäköinen, vielä paremman näköinen kuin kuvissa! Ja mikä hymy. Olen aivan myyty ja tunnen oloni teinimäisen ihastuneeksi. Juttelemme hetken ja hän seuraa minua asuntoni pihaan. Pihalla sanon, että minun täytyy mennä nukkumaan, sillä kello on jo yli yhdentoista. "Hyvää yötä", sanomme toisillemme ja viestittelemme koko yön ennen kuin painan pään tyynyyni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti