17. heinäkuuta 2016

Miten hurmata mies?

Yksinkertainen, mutta varsin laaja kysymys: "Miten teen vaikutuksen mieheen?" Vastaus riippuu aika pitkälti siitä, millainen mies on kyseessä, mutta joitakin asioita on tullut todettua ja nähtyä, jotka saavat niin miehen kuin miehenkin sukat pyörimään.

1. Ulkoasu. Vaikka ihmisen fenotyyppi eli ilmiasu ei mikään suhteen hankkimisen ykköskriteeri olekaan tai ainakaan pitäisi olla, on kuitenkin ilmiselvää, että ensin kiinnitämme huomiota toisen ulkoasuun. Ulkomutoon huomiota kiinnittämisellä, en nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun tulisi pynttäytyä koko ilta treffejä varten ja liimata kaiken maailman tekoripset ja jättipushuprintsikat päälle. Ei, vaan tärkeintä on, että olet huolehtinut hygieniastasi ja siisti, mutta kuitenkin se oma itsesi. Varsinkin luonnollinen, ei liikaa, mutta hieman meikkiä tyyli, on hyväksi todettu jo useampien tutkimuksienkin perusteella. Joten meikkausohjeeksi näin yleensä ottaen voisin sanoa, että laita meikkiä huomaamattoman vähän, jätä tekoripset seuraavaa baari-iltaa varten ja tule paikalle hiukset auki heiluen kuin olisit juuri kasuaalisti tullut lihaksia treenaamasta.

2. Käyttäytyminen. Älä ole tyrkky. Äläkä heti jaa hirveästi tietoa itsestäsi. Mysteerisyys kiinnostaa miehiä ja ei ole turvallista eikä toisaalta kiinnostavaa, jos joku jakaa heti koko elämänkertansa toiselle. Kuuntele toista ja kysele miehestä paljon, koska fakta on se, että ihmiset tykkäävät puhua eniten itsestään. Ole hieman hankalasti tavoiteltava, ja älä aina vastaa miehen viesteihin tai kysymyksiin heti. Liikaa mystisyys ja hankalaksi tekeytyminen saattaa kuitenkin karkottaa miehet ympäriltä. Mutta toisaalta, mitä kauemmin mies jaksaa mystisyyttäsi, sitä kiinnostuneempi hänen täytyy sinusta olla.

3. Ole oma itsesi! Kliseistä, mutta totta. Jos et pidä kahvista, älä esitä pitäväsi, vaan myönnä se miehelle heti suoraan. Kerro hassuja juttujasi, päästä sisäinen minäsi valloilleen. Sillä esittämällä muuta kuin olet, et saavuta ennemmin tai myöhemmin kuin kyyneleitä ja ikävää oloa. Valitsen sinut täydellinen mies ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti