Viikko sitten mä aloin funtsimaan että miksi säätö, jonka kanssa mulla tuli bänät vuonna kukka ja ruukku (okei, siis aika lailla tasan kolme vuotta sitten) ottaa minuun yhteyttä aina tasaisin vuoden väliajoin. Ekaks mä mietin syyksi luonnollisesti sitä että tietysti, koska mä oon vaan niin hiton ihana nainen, ja et sen mieles mä vaan elän aina uudestaan (ihan niinku PistePisteenkin), ja se ei vaan kestä sen ikävää muhun. Kunnes muistin, et ei se mennyt niin, toisiltamme eksyttiin. Sillä hän petti minua. Tai en mä nyt tiedä voiko sitä niin pettämiseksi kutsua, kun ei vielä varsinaisesti suhteessa silloin oltu, deittailtiin vain vakavammin... Mut sillä oli toinen, ja koko kaupunki aikalailla ties sen mua ennen, vaikka sen nimi ei ollutkaan Jossu.
Joka tapauksessa tiedän hänen olleen jo silloin kolme vuotta sitten vain sen yhden ja ainoan asian perässä kanssani (jota en siis aluksi tiennyt kun vielä olin hänen kanssaan), hänen silloisen ikävän käytöksensä perusteella. Pettämisen lisäksi hän teki mua kohtaan tosi paskasti levittäessään ikäviä juoruja minusta kavereilleni, joten päädyimme erillemme silloin...(Ja hyvä niin.)
Mutta nyt taas viime viikolla oli meidän jokavuotisen kerran vuodessa parina viikkona tapahtuvan viestittelyn aika. Olinkin ihan ehtinyt jo unohtaa hänet parin vuoden avoliiton, eron ja katastrofitreffien jälkeen. Ja ehkä juurikin niiden viime aikoina tapahtuneiden katastrofitreffien ja ehkä myös yhä mielessäni jatkuvasti enemmän tai vähemmän pyörivän eron vuoksi, niin mitä parikymppinen neiti nimeltä Iina päättää tehdä? No tietysti vastata hänen viesteihinsä typeryyksissään! Oon joka vuosi yrittänyt katkaista yhteydenpidon häneen parin viestin jälkeen, ja varsinkin suhteessani ollessani onnistuinkin siinä. Mutta nyt...Nyt... Siis musta vaan tuntuu, et joka kerta, kun mä vaan kuulenkin siitä, niin ihan kuin sata salamaa iskisi tulta ja mun koko elämä räjähtäisi. Siis ihan niinku Roskisprinssinki kanssa. Vaikka siis Roskisprinssin mä siis oooon niiin jo unohtanu, kuten mun exänki ja kuten myös siis tään jätkän, siis ainakin melkein. Ne on jo siis So yesterday Ihan kuten Hilary Duffkin tietää...
Mut nevermind. Mä olin jo ihan unohtanut tään vuosipäivämme mr. ex-säädön kanssa, kunnes mun kännykkään kilahtaa viesti. Ja mä päätin pysyä tiukkana, kun näin sen viestin. Niin tiukkana, että päätin vastata vain yhteen hänen viestiinsä, ja sitten toiseen... Ja sitten vielä kolmanteenkin! Kunnes kello 03:00 Lihatiskillä Elinan kanssa bailatessani päätän tehdä viestittelylle lopun (kiitos Elinan). Mr. ex-säätö alkaa muistella Whatsapissa yhteisiä hetkiämme kolmen vuoden takaa, selvästi kaivaten sitä yhtä asiaa tylsän lauantai-iltansa iloksi ja laittaa minulle viestin: Kaipaisin halia, tuu mun luo. Ja sen kerran mä pysyn oikeesti tiukkana ja vastaan sille: Mee halaileen puita. Ja viimein mä tyytyväisenä hymyillen nyökkään Elinalle, ja me jatketaan tanssimista innoissamme pilkkuun asti. Ja mä tiedän päässeeni hänestä eroon...Tai ainakin luulen niin.
Seuraavana aamuna oloni ei ole mikään hehkein. Rehellisesti sanottuna musta tuntuu kuin joku elefantti olisi tullut kärsällä hakkaamaan päätäni, ja vatsassani möyrisivät tuhatjalkaiset esteratakilpailussa. Että tällainen tipaton tällä kertaa tuumin...Ja avaan rommipullon sijasta kännykkäni, joka on suorastaan räjähtänyt viimeisen neljän tunnin aikana. Voi ne viestit, ne viestit, kuinpa niitä, ei olisikaan ollut...
Iina, mitä sä oot tehnyt?!? Oli eka viesti mun kaveriltani. Toisen kaverini viestissä luki, että OMG Iina, miks sulla on tollainen asu tossa? Ja kolmas viesti kuului, et en tiennytkään, et oot noin halpa nainen (ja tää viesti siis ei ollu tosiaankaan, miltään mun best-friend-foreveriltä...) Ja siinä vaiheessa, kun mä luin viestejä pidemmälle tajusin, mitä mr. ex-säätö, oli mennyt tekemään. Se ällötys, oli mennyt lähettämään kaikki mun kolmen vuoden takaiset supernolot hänen salaa ottamansa kuvat KAIKILLE meidän yhteisille kavereille. Ja kostoksi mistä? Siitä että en antanut sille eilen, kun sillä halutti? Siitä, että hän petti minua? Onneksi en niin hölmö 18-vee teininä ollut, että olisin poseerannut ihan kuin luonto minut tarkoitti... Mutta kuitenkin niin hölmö, että olin joutunut salakuvauksen uhriksi... No mitä Iina tästä oppi kantapään kautta...Älä juttele idiooteille....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti