Melkein kreikkalainen naimakauppa (jatkoa Olipa kerran Kreikassa)

Juuri kun olen saanut edellisen Ouzo-shotin nieltyä alas tarjoilija tulee takaisin pöytään mukanaan uudet shotit. Kieltäydyn kohteliaasti ja Kostas lupaa juoda shottini. ”Käytkö usein klubilla?”, Kostas kysyy shotit kulautettuaan. ”Aina silloin tällöin”, valehtelen vaikka en tietystikään ollut alaikäisenä koskaan klubille päässyt. ”Tiedän yhden hyvän tanssipaikan, jossa voisimme käydä illalla”, Kostas ehdottaa seuraavaksi. Nyökkään hänelle vastaukseksi samalla kun tarjoilija asettaa ruokalautaset kauniisti pöydälle. Kurkut on viipaloitu tomaattien kanssa kauniiseen asetelmaan ja salaatti näyttää hienolta, mutta liian terveelliseltä minun sen aikaiseen ruokamakuuni nähden. Tunnelma on lämmin, ilma suorastaan kuuma ja stereoista pauhaa kreikkalainen musiikki. Kostaksen ateria näyttää herkulliselta ja hän hotkaiseekin sen hetkessä alas. Minä puolestaan väkerrän vihersalaattini kimpussa kuin pupu ja tuntuu, etten saa mitään nielaistua alas kaiken sen jännityksen ja vatsassa polttelevan viinan vuoksi. Syömme ja juttelemme pitkään tai oikeastaan minä syön Kostaksen tuijottaessa tyhjää lautastaan. Kostas kertoo tarjoilijan tuodessa pöytäämme tuhkakupin ja kynttilän ylpeänä juuri lopettaneensa tupakoinnin. Kuuntelen kiinnostuneena. Mitä enemmän vihersalaattia suuhuni tungen, sen enemmän minua alkaa oksettamaan. Juuri kun minusta tuntuu, että yrjöän kaikki salaatinlehdet ulos, tarjoilija tulee onnekseni paikalle ja vie lautasen pois. Seuraavaksi karvainen kreikkalainen tarjoilija tuo laskun pöytään ja tarjoudun maksamaan oman osuuteni, joka oli aika hintava vihersalaatin hienouden vuoksi. Kostas näyttää järkyttyneeltä, mutta ei suinkaan hinnasta, vaan tarjouksestani. Kostas sanoo melkeinpä vihaisesti, että hän maksaa tietysti laskun. 

Kostaksen maksettua pitkän laskun poistumme ravintolasta käsi kädessä ja Kostas haluaa kokeilla hänen kätiensä voimakkuutta mittaavaa laitetta, joka on onneksi rikki. Seuraavaksi menemmekin pelaamaan biljardia erään hotellin alakertaan Kostaksen ehdotuksesta. ”Oletko koskaan pelannut biljardia Iina?” hän kysyy minulta matalalla ja hieman karhealla äänellään. ”En!”, vinkaisen kuin mikäkin epätoivoinen blondi. ”Minä voin opettaa”, Kostas kuiskaa ottaen samalla biljardimailan käteensä ja näyttää minulle mallia selänsä ja käsiensä lihaksia tiukasti kiristäen. Seuraavaksi on minun vuoroni. En muista, miten biljardimailaa pidetään kädessä, joten tietysti nappaan sen ensiksi väärinpäin käsiini. Kostas nauraa makeasti matalalla äänellään, tulee taakseni ja siirtää mailan oikeinpäin. Seuraavaksi hän asettuu minun ihoani vasten ja tunnen hänen voimakkaan miestuoksunsa hajun ihollani. Hän siirtää pehmeästi kätensä kädelleni kurottuu näyttämään, miten mailaa työnnetään, mutta samalla tarttuu minua kevyesti niskasta kiinni ja antaa minulle pusun. Ällöttävän limaisen viinalta lemahtavan kielarin. Minua oksettaa. Jos pussailu tuntuu kerran tältä, en halua sitä enää IKINÄ uudestaan. Pelaamme hetken biljardia ja sanon sen jälkeen Kostasille, että minun on löydettävä vessa. Kostas ehdottaa, että käymme hotellin aulasta etsimässä vessaa, joten siirrymme seuraavaksi sinne.

Aula on valtava. Sen katossa roikkuu kullattuja kristallikruunuja, lattiat hohkaavat puhdasta ja kiiltävää marmoria ja musiikki on sivistyneen kuuloista ja rauhoittavaa. Hotellin työntekijät tervehtivät meitä kohteliaasti ja kertovat heti, missä on vessa. Astun kauneimpaan vessaan, jonka olen ikinä nähnyt ja minusta tuntuu, että oksennan kaikki viinat ja salaatinlehtikäiset ulos. Rauhoittelen itseäni vessassa hetken ja siirryn sen jälkeen aulaan takaisin Kostasin luo. Tule mennään, tiedän yhden vielä hienomman hotellin, Kostas sanoo seuraavaksi. Nyökkään ja jatkamme matkaamme pihalle, jossa aurinko on jo laskenut, taivas tumma ja ilma hohkaa lämpöä. Kostas pysäyttää vanhan pariskunnan, joka kävelee lähellä ja pyytää heitä ottamaan kuvan meistä kahdesta. En ollut silloin vielä koskaan ottanut yhteiskuvia saatikka sitten vielä kenenkään miehen kanssa. Kostas tarttuu minua kädestä, vetää ihoaan vasten tiukasti ja kumartuu pussaamaan minua pariskunnan napatessa meistä innostuneena kuvia. "Kauanko olette olleet yhdessä?", he kyselevät huonolla englannillaan. Yritän hymyille teko-oksennushymyjäni Kostaksen pusutellessa minua ja vastaillessa pariskunnan uteluihin hieman valheellisesti. Oloni on yllättynyt, viinanhuuruinen, vähän pelästynyt ja vähän ihastunut. 

Kävelemme kuvien ottamisen jälkeen muutamisen kymmenen metriä ja sitten olemmekin jo seuraavalla hotellilla. Ulkoapäin se näyttää ihan palatsilta. Valtavan upea valkoinen rakennus täynnä upeita kupoleja, kultaa ja kaikkia hienoja koristeita. Istuudumme hotellin parvekkeelle katsomaan kaunista yötaivasta, molemmat onille korituoleilleen. Kostas pyytää minua hetken hiljaisuuden jälkeen yllättäen istumaan omalle korituolilleen ja jatkamme pussailua ja puhumista siinä tähtitaivaan loistaessa yllämme. Juttelemme pitkään ja sitten pyydämme seuraavaa pariskuntaa ottamaan meistä kuvia. Tai oikeastaan Kostas pyytää. Tällä kertaa istun kuvissa hänen sylissään. Pian huomaan kännykkäni soivan. Isä soittaa huomaan ja sammutan puhelimen nopsaa. Kolme puhelua äidiltä sitä ennen. Okei se on jo yli 11 ja minun pitää kohta mennä ennen kuin he hälyttävät kaikki Kreikan poliisit perääni.

Sanon Kostasille hetken päästä, etten tänään voi mennä klubille ja että minun pitää pian lähteä. "Okei tiedän yhden kivan paikan, jossa ehdimme vielä nopeasti käydä”, Kostas vastaa. Sitten hän ottaa minut syliinsä ja kantaa minut kohti lähellä olevaa rantaa. Pienellä kävelykadulla hän pyytää jotain humalaista venäläistä turistia ottamaan meistä yhteiskuvan minun pienellä sinisellä kamerallani. Paparazzimiehellä ei tunnu minun kameran yksinkertaista yksinkertaisemman näppäimen löytäminen olevan hallussa ja menen hetkeksi Kostasin sylistä auttamaan häntä. Samalla minulta jää huomaamatta kuinka lyhyttäkin lyhyempi mekkoni kuroutuu aina vain ylemmäs ja lopulta niin ylös, että pikkarini näkyvät koko kansalle ja naapurin fetajuustotehtaalle asti. Siis ne valkoiset kamalat mummopikkarini vielä. Ja huomaan sen vasta sitten, kun venäläinen turisti on ottanut ainakin kymmenen kuvaa siitä kun pikkarini vilkkuvat ja Kostas katsoo kuvia hämmentyneenä. ”Älä kerro vanhemmillesi, tämä jää meidän väliseksi yhteiseksi pikkusalaisuudeksi”, hän kuiskaa minulle päästäen minut hetkeksi sylistään ja sitten tarttuen minua taas ruskettuneesta kädestäni.

Rannalla olevalta hotellilta kantautuu musiikkia. Muistaakseni Celine Dionin My heart will go on. Hotellilta rantaan menevä tie on kapea ja sen reunat ovet molemmin puolin täynnä palmuja. Saavumme pimeälle ja täysin tyhjälle biitsille, jossa kuuluu vain meren äänet ja hotellin musiikki etäisesti. Kostas ehdottaa, että menemmä istumaan tyhjälle aurinkotuolille. Siellä istumme hetken aikaa läheisesti ja Kostas haluaa opettaa minulle, kuinka suudella kunnolla. Kielareita siis. Limaisia ällöttäviä kielareita. Minua alkaa paleltaa ja ehdotan Kostasille, että lähdemme. Rannalta pois päästyämme olen ihan viinan huuruissa ja pusuista ja kaikesta uudesta sekaisin. Kostas pyytää saada lainaan kameraani, jolla olemme ottaneet kaikki yhteiskuvamme. Ajattelematta sen enempää annan Kostasille kamerani ja vartin päästä Kostas tulee takaisin kamerani kanssa. 

Palatessani hotellille vanhempani ovat hieman huolestuneita ja ihmeissään, miten olin noin kauan poissa. Minulla on huono olo ja menen saman tien oksentamaan. Viina, ensimmäinen alkoholiannos ja ekat treffit. Pää sekavana painan pään tyynyyn. 

Aamulla olotila tuntuu jo paljon selkeämmältä ja katson kameraani odottaen näkeväni kaikki muistot eilisillasta. Jokaikinen kuva on poissa. "Mitä ihmettä", mietin ääneen.