All By Myself

Jotenkin kummasti tuli näitä banskukakkuja heti ikävä...

Tässä sitä nyt ollaan, Suomessa (syksyisessä ja kylmässä sellaisessa), pohtimassa onko homehtunut Becel-voipurkki syötävää vai ei. Soitin äidilleni ja hän oli sitä mieltä, että ei. Ja jälkikäteen ajateltuna niin olin minäkin. Mutta vaikka, kuinka kauan yritin itselleni uskotella, että haikea fiilis johtuu vain siitä, että joudun heittämään vasta niin hyvää ja tuoretta voita hukkaan, joudun itselleni myöntämään, ettei se vain niin ole.
En ole viimeiseen kahteen viikkoon ollut yksin. Vaan neljän ihanan, minulle hyvin hyvin rakkaiden (niin rakkaiden ettei sanat riitä) sukulaisteni kanssa. Ja tänään omaan pikkuiseen kotiini palatessani vasta tajusin, että niin minähän asun yksin omassa pienessä opiskelijakämpässäni. Yksin. Siis ypöyksin. Aivan All By Myself, vaikka don`t wanna be (eihän Celine Dionkaan halunnut, niin miksi kukaan muukaan?). Yksin kuin seinä ilman kaikua. Yksin kuin leppäkerttu ilman täpliä. Yksin kuin hattivatti ilman Watteja. Yksin kuin auto ilman bensaa. Tosin bensavertaus ei tällä kertaa toimi, sillä sain juuri ladattuani bensatankkini täyteen lomalla.
Joka tapauksessa nyt tunnen yksinäisyyden. Yksinäisyys tuli käymään luonani tänään. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Se tuntuu nahassa, joka on vasta saanut ruskeaa väriä hieman lisää pintaansa. Se tuntuu selkäytimessä. Se tuntuu kylmältä, vaikka uunissa paistuvat juuri karjalanpiirakat -joihin ei muuten tällä kertaa sattuneesta syystä tule voita päälle. Yksinäisyys tuntuu silmissä, kun ei ole mitään muuta liikkuvaa katsottavaa kuin kello. Se tuntuu hengityksessä, kun voi hengittää vain omaa ilmaa, ilman ketään toista jota suudella. Yksinäisyys tuntuu roskapöntössäni, kun en ole tyhjentänyt sitä moneen viikkoon ja kärpäset siellä ovat lähteneet käpyttelemään kukin omille teilleen.
Joten kaiken tämän yksinäisyyden aiheuttaman dramaattisuuden jälkeen aloin pohtimaan. Pohtimaan teinkö virheen kuin lähdin? Mutta vastaus siihen on aina kun alan tarkemmin ajattelemaan, että en. Joka kerta kun mietin, mitä kaikkea olen saanut tilalle (tällä kertaa muuta kuin miehiä) huonosta suhteesta lähdettyäni, tiedän että virhettä en tehnyt. Tänä kesänä olen nähnyt läheisiäni niin paljon enemmän, etten olisi ikinä voinut nähdä heitä yhtä paljon, jos olisin  ollut suhteessa. Olen saanut uuden ystävän, olen tutustunut sukulaisiini paremmin ja olen käynyt ihanissa tapahtumissa. Olen saanut lisää kiloja ainakin viisi, joista jokaisesta olen onnellinen. Yksi kilo symbolisoi minulle onnea ja nyt se onni on jo viisinkertaistunut. Minä syön, minä juon, minä nukun. Minulla on läheiset. Ja It`s my life, now or never. Eikä minun tarvitse elää kellekään muulle kuin itselleni enää.