Vanha maito, tyhjä jääkaappi, happamat marjat puissa ja sateinen sää. Herään kolmen aikaan siihen, kun rappukäytävästä kuuluu meteliä. Meteliä josta tunnistaa, että opiskelijat ovat palaneet kaupunkiin. Meteliä jossa ei pysty nukkumaan. Ei vaikka, kuinka yrittäisi kuvitella unelmiensa miestä väsyneen naamansa eteen. Turhautuneena melusta pimpotan naapurin ovikelloa yöpaita nurinpäin. Tulee hiljaista. Jatkan uniani.
Sitten tulee aamu. Mustat silmänaluset ja kolea sää. Aurinko nousee tai ainakin kuvittelen sen nousevan. Ja sitten tiedän että on minun vuoroni loistaa. Mutta ei vielä, ei vielä. Bileet alkavat vasta kymmeneltä illalla. Päivä menee nopeaa ja ilta alkaa ennen kuin huomaankaan. Ilta joka sulautuu aamuun synkän sään jatkuessa. Ilta jota olen odottanut. Olenhan aina rakastanut bileitä yli kaiken! Naamaan suttaan nopeasti vähän liian monta kerrosta ripsiväriä ja punaista lempparihuulipunaani. Päälle pistän lyhyen mustan topin ja tietty aina niin tyylikkäät opiskelijahaalarit. Kaikki on täydellistä. Ainakin hetken, kunnes exä alkaa taas soittelemaan perääni, kuten hänellä on tapana jokaikinen ilta (siis oikeasti onko kaikki exät noin hulluja? - jos on niin en halua erota enää koskaan!). Mutta sitten päätän, että ei - eksäni ei tule tänä iltana droppaan mun tunnelmaa. Ei yksikään mies. Joten en vastaa. En vaikka hän soittelee kuinka monta kertaa, en vaikka hän laittelee kymmeniä viestejä. Kuluu tunti ja sitten olen valmis. Nopea tsekkaus peilistä ja siideripissis on ready jatkamaan sinkkuelämänsä ensimmäisiin opiskelijabileisiin. "Ja onneksi Roskisprinssi sanoi, ettei hän ei käy enää meidän bileissämme", mitein paiskatessani kämpän likaisen oven kiinni.
Rakennuksesta kuuluu tuttu melu aiemmilta opiskelijavuosilta. Ulkona on kirpeä sää. Nakkaan takkini naulakkoon ja näen kaverini pitkästä aikaa, jotka ovat ehtineet ottaa jo hieman enemmän kuppia ennen saapumistani. Halauksia, sanojenvaihtoa ja hassuja juomapelejä. Sitten huomaan jotain sivusilmälläni. "Ei voi olla totta", huokaisen. Ja siinä hän seisoo minun takanani, kolmen muun naisen seurassa. Roskisprinssi. Ja valehtelematta hän näyttää minusta taas hyvältä. Ihan vastustamattomalta. Varsinkin kun otan ensin pari hömpsyä ennen kuin vilkaisen häntä uudestaan. Mä en kestä, oon nii ihastunu. Ja sitten mietin uudestaan: ei saa, ei saa Iina. Hän on lipevä. Älä ihastu. En halua ihastua. Ei, ei, ei.
Yritän kovasti olla tuijottelematta häntä ja jatkan juomapelin peluuta. Jossain vaiheessa hän menee rakennuksen piha-alueelle ja minä jään muiden kavereideni kanssa sisälle. "Onneksi hän ei tullut juttelemaan minulle", ajattelen helpottuneena. Kuluu tunti, kun pelailemme ja juovumme toistemme seurassa sisällä. Sitten kaverini Silja ehdottaa, että menemme pihalle polttaan pari sätkää. Tai että minun kaverini menevät, sillä itse en polta. Kun astun takaovesta ulos, näen hänet. Hän istuu jonkun toisen naisen vieressä. Mutta olen kuin en huomaisikaan häntä - enkä naista. He istuvat etäällä toisistaan, kun kävelemme kavereideni kanssa heidän ohitse. Ja sitten. Joku nykäisee minua hihasta ja huudahtaa: "Iina". Katseemme kohtaavat. Ne silmät, ne jäänsiniset silmät. Siellä ne ovat taas ja katsovat minua. Minua. Ja minä olen ihan liian humalassa, että tajuaisin olla ihastumatta. Että tajuaisin olla unohtamatta hänen lipevyyden.
Vaihdamme muutaman lauseen, ja sitten juoksen pois. Pakoon talon sisälle. Päätän etten puhu enää hänelle. Päätän lujasti. Pari hömpsyä myöhemmin olen onneksi jo kadottanut hänet silmistäni. Vaan en mielestäni. Ja sitten on legendaaristen kännitekstauksien aika (oikeasti jonkun pitäisi ottaa tältä tytöltä kännykkä pois, silloin kun on bileet). Ja tietenkin tämä epätoivoisen ihastunut naikkonen päättää laittaa juuri hänelle viestiä ja kysellä, missä hän on. Onneksi hän on jo kotona. Hänen vastauksiensa tylyys ja lyhyys yllättää minut. Jotenkin tiesin, että kaikki muuttuu taas kun palaan Suomeen. Ja niin myös kävi.
Nyt on kulunut pari päivää bileistä. Seuraavana aamuna häpeädarra oli pahempi kuin oikea darra. Viestit nolottivat. Eksän kanssa riitelimme. Ja päätin etten enää näe häntä. Päätin että en enää vastaa hänelle. Sain tarpeekseni. Hän jälleen kerran kehui vain ulkonäköäni, mutta haukkui minut sisältä. Sanoi minun olevan pelkkä pahanilmanlintu ja maailman rasittavin ämmä. Tiedän etten ole täydellinen, tiedän etten sellaiseksi tule. Mutta tiedän myös sen, etten voi olla ihmisen kanssa, joka ei rakasta minua sisältä yhtään. Rakkaudettomuus kuivattaa minut. Päätin että en anna enää vanhan suolan kuivattaa. Päätin haluavani uuden suolan. Uuden suolan johon ei kuulu miestä. Merisuolan - villin, vapaan ja tyrskyävän sellaisen. Sunnuntaina on seuraavat bileet. Ja niissä on VAIN miehiä lukuunottamatta minua ja muutamaa kaveriani. Maanantaina on luento. Ja siellä on Roskisprinssi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti