Kauppaopiston miehet

Saksan kielessä on olemassa sana nimeltä besserwisser. Kun sen suomentaa sanasta sanaan kirjaimellisesti siitä tulee paremmintietäjä. 

Mä tapasin tällä viikolla elämäni eliittikumppanin. Mutta ei, en tavannut häntä Eliittikumppanissa tai missään muussakaan nykyaikaisessa applikaatiossa. Koska rehellisesti sanottuna minua on viime aikoina alkanut väsyttää se, että Tinderissä tulee samanlainen olo kuin valkkaisi Prismasta eri juustolajeja (ei sillä et ees diggailisin juustosta). Päädyin siis taas ylläripylläri menemään treffeille, kun koululla oleva kauppismies kysyi, josko lähtisin hänen kanssaan kahvikupposelle. Ja vaikka mä vihaan kahvia, mulla on vahvat epäilykset kauppiksen bissneshaikaloja vastaan ja vaikka olin juuri vannoutunut alkaa treffilakkoon (ihan kuten siihen namulakkoonkin), niin kuinkas ollakaan huuleni sanoivat muuta kuin pääni taas vaihteeksi: "Joo, toki minä yksille kahveille voin lähteä!"

Ja tänään kellon lyödessä kuusi istun keskustassa pienen suloisen kahvilan penkillä. Odottaen. Odottaen. Ja odottaen. "Nyt se tietysti teki oharit", ehdin jo ajatella. Kunnes kahvilan ovi paukahtaa ja ovesta sisään marssii hän. Ja pakko myöntää -hyvältähän bisnesshai minusta näyttää. Ruskeat silmät, ruskea hieman sivulle kaartuva tukka ja hajuvesi (hajuvedeksi kutsun, koska partavettä laitetaan vain partaan), joka kirjaimellisesti voisi kaataa naisen kuin naisen. Sitä oli nimittäin hieman liikaa. Yksi asia, mikä minussa ei herättänyt heti alkuun kuitenkaan voimakasta ihastusta oli hänen, mitä lie miesten supermiesgeelitököttiä täynnä oleva tukkansa, joka näytti tahmaisemmalta kuin yksikään Taffelin juustonaksu (vaikka olikin muuten ihanan ruskea ja sivulle kaartuva). Toinen mikä minua hieman hänessä epäilytti oli hänen luonnottaman valkea hymynsä. Tuli heti sellainen olo, että tuo mies yrittää kyllä heti myydä mulle jotain, mutta vielä silloin en aavistanut mitä.

Bisnesshai tulee halaamaan minua heti minut nähdessään. Ei mitään pahoitteluja myöhästymisestä: Vain halaus ja häikäisevä Pepsodent-hymy. Halaus on muuten mulle ihan fine, mutta se, että hän yrittää heti pistää kätensä vaivihkaa perseelleni ei ole ok. Työnnän itseni heti hänestä hieman kauemmas ja sitten siirrymmekin jo tilaamaan tiskille (tällä kertaa ei kuitenkaan Lihatiskille). Minä tilaan itselleni vihreää teetä miehen napatessa käsiinsä tyylikkään ice coffee latte with no sugar fat free milk or no added flavors. Mies maksaa hienon coffee latte with no sugar, fat free milk or no added flavors -juomansa isosta Bossin lompakosta kaivetullaan Visalla. Ja tietysti nykyaikaisena ja coolina businesshaina hän käyttää maksamiseensa lähimaksua. Ja samalla kun hän vilauttaa pankkikorttiaan lähimaksuominaisuudella kahvilan laitteeseen hän heilauttaa rannettaan suurieleisesti, jotta kaikki ympärillä olevat ihmiset (varsinkin naiset) näkisivät hänen suuren kultaisen Rolex kellonsa. Sen jälkeen hän menee itsevarmoin ja laahustavin askelin istumaan penkilleen, minun kopsuttaessa kaviot katossa hänen perässään Prismasta ostetuilla halppiskorkkareillani. 

Istumme pöydän ääreen ja katselemme toisiamme intensiivisesti. Hänen silmänsä ovat niin suklaanruskeat ja katseensa niin intensiivinen, että olen uppotua niihin. Keskustelun aloitamme perinteisellä ja asiallisella small talkilla niin kuin jokainen itseään arvostava kauppismies keskustelunsa aloittaakin. Kun kysyn mieheltä, mitä hänelle kuuluu saan häneltä selkeän ja ytimekkään vastauksen: "Koulu ja työt huippu mallilla ja elämä hymyilee." Ja seuraavaksi bisnesshai siirtääkin keskustelun aiheen sutjakkaasti ja ovelasti hänen bisneksiinsä. Toisin sanoen hänen vanhempiensa busineksiin ja hänen monologinsa kuuluukin seuraavan vartin ajan kuta kuinkin näin: "Mun faija omistaa erään todella suuren rikkaan yrityksen. Firma tekee tuottoa noin 100 000 euroa vuodessa ja firmassa on niin ja niin monta työntekijää, Minusta tulee johtaja ja yksityisyrittäjä..." Ja joka kerta kun avaan suuni puhuakseni hän kääntää keskustelun jotenkin häneen itseensä. Ja minä vastaan hänelle, joka kerta hänen suuriin sanoihinsa "wow" ja hymyilen niin, että ei yhtä valkoiset kuin hänen hampaansa näkyvät korviin asti. Keskustelun poiketessa ohimennen minuun hän näyttää aina siltä, kuin kiviäkin kiinnostaa. Ja lisäksi kun mainitsen tykkääväni leipoa, hän tokaisee heti siihen, että mitä hemmetin hyötyä siitä on. Ja kun mä kerron, mitä mieltä oon jostakin asiasta, hän tietää heti kaiken mua paremmin. Oon muun muassa laittanut päälleni punaisen mekon ja siihen hän kommentoi heti, etten oo pukeutunu vuodenaikaan sopivasti. Ja kun hän hoksaa, ettei mantsan taidoissani oo hirveenä kehuttavaa, hän ei malta olla kertomatta koko maailmankartasto tietämystään. Ja kun hän tajuaa, että ihoni on vähän keskivertoa tummempi hän kommentoi heti, mikä helkkarin feikkirusketus mulla on. 

Mutta treffien lopuksi hän kuitenkin lopulta tokaisee: "No tuliko kaupat?" Ja ennen kuin ehdin edes möläyttää, mitkä hemmetin kaupat hän ehtii jo moiskauttaa limaisen ällöttävän pusun poskelleni. Ja kämpillä mä juoksen äkkii peseen sen syljen ja liman poskestani ja kauhistun kun kännykkääni ponnahtaa viesti: "Koska otetaan uusiks? Olit aika hyvä valinta mun mätseistäni." 

All in all kauppaopiston miehet te todella, ette käännä ainakaan tän tytön päätä.